Niin sanotuista pikatesteistä on toivottu jo pitkään apua pahasti ruuhkautuneeseen koronatestaukseen, ja niin Hus kuin yksityiset lääkäriasemat olisivat kiinnostuneita ottamaan niitä käyttöön. Asia voi olla etenemässä tällä viikolla.
Pikatestit tarvitsevat luvan Aluehallintovirastolta, jolle puolestaan antaa lupalausunnon Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) toimilupatyöryhmä. Ryhmä kokoontuu seuraavan kerran perjantaina 21. elokuuta, ja siellä asia voisi edetä tällä viikolla.
Talouselämä tavoitteli THL:n edustajaa kommentoimaan tilannetta, mutta ei saanut vastausta.
Myös perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd) kertoi Helsingin Sanomien mukaan, että päivitetty testausstrategia pyritään julkaisemaan kuluvan viikon aikana. Kiurun mukaan niin sanotut antigeenitestit olisivat yksi iso valjastamaton lähde koronatestauksessa Suomessa.
– Siitä on käyty pitkään neuvottelua, että osa testauskapasiteetista katettaisiin antigeenitesteillä, hän sanoi HS:lle.
Antigeenitesteillä koronatestitulos voidaan saada jopa noin vartissa.
Husin diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen kertoi torstaina, että pikatestejä on harkittu käyttöön Husilla.
– Pidän todennäköisenä, että ne otetaan käyttöön, kun niihin liittyvät lupa-asiat ovat kunnossa, Lehtonen sanoi.
Hänen mukaansa pikatestit eivät ole yhtä luotettavia kuin varsinaiset pcr-koronatestit, mutta pikatestejä voitaisiin käyttää niin sanottuina skriinaustesteinä, joilla ihmisillä voitaisiin valikoida eteenpäin pcr-testiin.
– Sitä kautta voitaisiin keventää pcr-testien kuormitusta.
Pikatestit antavat tuloksen jopa jo vartissa.
Pikatestejä voitaisiin Lehtosen mielestä hyödyntää etenkin lentokentillä ja raja-asemilla. Hän ei tiedä, miten kauan pikatestien keskeneräinen lupamenettely voi vielä kestää, koska siitä vastaavat muut viranomaiset.
Vaikka pikatestien käyttöönotto odottelee vielä THL:n toimilupatyöryhmän lausuntoa, myös THL on suositellut jo viime viikolla antigeenitestien käyttöönottoa.
Myös THL suositteli tiedotteessaan perjantaina, että niin sanotut antigeenitestit otettaisiin käyttöön koronatestauksessa, jotta testauskapasiteettia voitaisiin nostaa. Näin voitaisiin tunnistaa tartunnan saaneet ja ohjata heidät eristykseen ja tarvittaessa hoitoon.
– Toivomme, että laboratoriot harkitsevat antigeenitestien käyttöönottoa, koska ne ovat nopeita ja helppokäyttöisiä. Testauslaitteita on mahdollista sijoittaa myös muualle kuin keskuslaboratorioihin. Antigeenitestejä on syytä käyttää valmistajan ohjeiden mukaisiin tarkoituksiin huomioiden työturvallisuus, sanoi THL:n erityisasiantuntija Niina Ikonen tiedotteessa.
THL:n mukaan antigeenitestit ovat tyypillisesti herkkyydeltään heikompia kuin PCR-testit. Tällöin väärät negatiiviset tulokset ovat sen mukaan yleisempiä, eikä kaikkia tartunnan saaneita välttämättä tunnisteta.
Yksityisistä lääkärikeskuksista esimerkiksi Terveystalo ja Mehiläinen ovat kertoneet jo aiemmin elokuussa, että ne olisivat kiinnostuneita ottamaan pikatestit käyttöön lupa-asioiden edistyessä.