Terveysyhtiö Pihlajalinna teki vuoden kolmannella neljänneksellä 8,7 miljoonan euron liikevoiton 123,9 miljoonan euron liikevaihdolla. Osakekohtainen tulos oli 0,20 euroa.

Vuosi sitten Pihlajalinna teki heinä–syyskuussa 9,3 miljoonan liikevoiton 122,7 miljoonan euron liikevaihdolla. Osakekohtainen tulos oli -0,06 euroa.

Factsetin keräämän neljän analyytikon konsensus odotti Pihlajalinnalta 6,7 miljoonan euron liikevoittoa 123,8 miljoonan euron liikevaihdolla. Osakekohtaisen tuloksen odotettiin olevan 0,17 euroa.

Pihlajalinna perui näkymät vuodelle 2020 koronaviruspandemian vuoksi, eikä vielä anna uutta ohjeistusta. Yhtiön mukaan koronatilanteen keston taloudellisia vaikutuksia Pihlajalinnan liiketoimintaan on edelleen vaikeaa luotettavasti arvioida ja ennakoida.

Pihlajalinnan vuoden 2019 kolmannen neljänneksen oikaistu liiketulos oli poikkeuksellisen hyvä, mutta raportoitu huono.

Oikaistua tulosta nosti muun muassa tehostamisohjelma. Raportoitua liiketulosta heikensi tehostamiseen liittyvä 7,9 miljoonan euron järjestelykulu. Samalla raportoitu osakekohtainen tulos valahti miinukselle.

Pihlajalinna on sijoittajien näkökulmasta ollut viimeisimmän vuoden pysähtyneessä tilassa, kun on odotettu Mehiläisen tekemän ostotarjouksen toteutumista. Mehiläisen tarjous Pihlajalinnan osakkeista on 16,00 euroa kappaleelta.

Kauppaan tuli mutkia matkaan syyskuun lopussa, kun Kilpailu- ja kuluttajavirasto esitti yrityskaupan kieltämistä. Sijoittajien usko kaupan onnistumiseen meni ja Pihlajalinnan osake romahti alle kymmenen euron.

Tulostiedotteessa yhtiön toimitusjohtaja Joni Aaltosen mukaan yrityskaupan kieltäminen oli yllätys.

– Olemme edelleen sitoutuneet ostotarjoukseen yhdistymissopimuksen mukaisesti, mutta valmistaudumme kaikkiin vaihtoehtoihin. Pihlajalinna on koko tarjouksen ajan jatkanut oman liiketoimintansa kehittämistä pitkäjänteisesti, Aaltonen kertoo tiedotteessa.

Aaltosen mukaan vuoden kolmannella neljänneksellä nähtiin, että edellisvuoden tehostamisohjelma on kauttaaltaan parantanut Pihlajalinnan lääkärikeskuspalveluiden, työterveyden palveluiden, leikkaustoiminnan ja suunterveyden palveluiden kannattavuutta.

– Terveyspalveluiden kysyntä elpyi, mutta edelleen lääkärikeskustoimipisteiden käyntimäärät ovat yli 10 prosenttia alle vertailukauden, vaikka vakuutusyhtiökumppanuudet ja työterveyden palveluiden myynti ovat kehittyneet vahvasti. Koronarajoitustoimet aiheuttivat vajaan 6 000 jäsenasiakkaan menetyksen Pihlajalinnan liikuntakeskuksissa, Aaltonen sanoo.

Aaltosen mukaan koronatestausten määrä lähti merkittävään nousuun elokuussa, ja testaukset nostivat vuosineljänneksen liikevaihtoa 3,4 miljoonaa euroa.

Syyskuussa Pihlajalinna teki koronatestejä vielä elokuuta enemmän. Testaustoiminnan odotetaan jatkuvan ja mahdollisesti edelleen kasvavan, sillä Pihlajalinna valittiin tuottamaan koronanäytteenottopalveluita Husille pääkaupunkiseudulla, Keski-Uudellamaalla sekä Kaakkois-Suomessa.

Uusia koronatestauspisteitä avataan tarpeen mukaan. Pihlajalinna myös aloittaa antigeenitestauksen Aidian-pikamenetelmällä, josta saadaan tulos jopa 15 minuutissa.

Etäpalveluiden liikevaihto nousi kolmannella neljänneksellä erityisesti chat- ja videovastaanottojen osalta.