Terveyspalveluyhtiö Pihlajalinna teki vuoden toisella neljänneksellä 6,5 miljoonan euron oikaistun liikevoiton 142,5 miljoonan euron liikevaihdolla.

Vuotta aikaisemmin huhti-kesäkuun oikaistu liikevoitto oli 0,6 miljoonaa euroa ja liikevaihto 114,9 miljoonaa euroa.

Odotuksissa oli 6,1 miljoonan euron oikaistu liikevoitto 139,3 miljoonan euron liikevaihdolla. Ennuste oli Factset-tietopalvelun keräämä viiden analyytikon konsensus.

Oikaistu käyttökate oli 15,2 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin oli 9,0 miljoonaa euroa. Analyytikko-odotus oli 14,8 miljoonaa euroa.

Osakekohtainen tulos nousi -0,03 eurosta 0,20 euroon.

Yhtiö pitää näkymänsä ennallaan. Pihlajalinnan liikevaihdon odotetaan kasvavan selvästi ja oikaistun liikevoiton odotetaan paranevan selvästi vuodesta 2020.

Yhtiön heinäkuussa tekemällä Pohjola Sairaalan hankinnalla ei ole vaikutusta Pihlajalinnan kuluvan vuoden näkymiin. Kauppa toteutetaan Kilpailu- ja kuluttajaviraston käsittelyn jälkeen, ja sen arvioitu ajankohta on vuodenvaihde 2021─2022.

Koronapalveluiden osuus toisen neljänneksen liikevaihdosta oli 8,1 miljoonaa euroa eli 5,7 prosenttia.

Pihlajalinnan kaikista vastaanotoista pois lukien kuntaulkoistukset 41 prosenttia tapahtui toisen vuosineljänneksen aikana digitaalisissa kanavissa.

”Myyntistrategian uudistaminen näkyy nyt konkreettisesti liikevaihdon kasvuna. Siirsimme julkisen sektorin myynnin painopisteen ulkoistusmarkkinasta palvelumyyntimarkkinaan, johon kaavaillun sote-uudistuksen vaikutus on vähäistä”, toimitusjohtaja Joni Aaltonen sanoo tiedotteessa.

Aaltosen mukaan työterveys-liiketoiminta kasvaa, ja kysyntä palveluille on ollut vahvaa koronaepidemiasta huolimatta ja siellä kasvutekijöitä ovat digitaaliset palvelut ja yritysostot. Pihlajalinnan työterveyspalveluiden piirissä oli katsauskauden lopussa yhteensä 240 000 henkilöä.

Lääkärikeskustoimipisteiden käyntimäärät kasvoivat noin 33 prosenttia vertailukaudesta, kaikista vastaanottokäynneistä (pois lukien kuntaulkoistukset) 41 prosenttia tapahtui etäkanavissa.