Alkuviikon vavahduttavin uutinen oli Pfizerin ja BioNTechin ilmoitus, että niiden kehittämä rokote antaa jopa 90-prosenttisen suojan koronavirusta vastaan.

Uutinen herätti suuria toiveita pandemian nujertamisesta ympäri maailman.

90 prosentin suojateho on huima, koska esimerkiksi Yhdysvaltain lääkeviranomainen FDA on ilmoittanut, että jo 50 prosentin suojateho olisi koronarokotteen kohdalla riittävä. Vertailun vuoksi voisi todeta, että vuosittain annettavien influenssarokotteidenkin suojateho on vaihdellut usein vain 50 prosentin molemmin puolin.

Pfizerin ja BioNTechinin rokote vaikuttaa kolmannen vaiheen tutkimuksen perusteella tehokkaalta ja turvalliselta, eikä vakavia haittoja ole tullut ilmi. Pitää kuitenkin muistaa, että harvinaisemmat ja vakavat haitat tulevat usein esiin vasta, kun rokotetta annetaan miljoonille ihmisille ja vasta useiden viikkojen kuluttua rokottamisesta. Vielä ei myöskään tiedetä rokotteen turvallisuudesta ja tehosta lapsilla tai iäkkäillä.

Analyysiyhtiö GlobalData muistutti myös, että suojateho saattaa vielä pudota 90 prosentista lopullisessa tutkimusanalyysissä. Vielä on myös epäselvää, kuinka hyvin rokote suojaa vakavilta tautitapauksilta, miten hyvin se estää virusta leviämästä ja kuinka pitkän suojan se lopulta antaa koronavirusta vastaan. Näihin kysymyksiin saadaan vastaus aikaisintaan vasta usean kuukauden päästä.

Yhtiöiden toivoisikin julkaisevan pian tarkempia ja avoimia tutkimustuloksia rokotteen tehosta ja turvallisuudesta.

Rokotteita on myös ainakin alkuun saatavilla vain rajallinen määrä. Pfizerin mukaan tämän vuoden lopulla jaossa voisi olla 50 miljoona rokotetta, mikä on globaalisti ajateltuna melko vähäinen määrä. Ensi vuonna yhtiö arvioi tuotannon kasvavan kuitenkin jo 1,3 miljardiin rokotteeseen. Kannattaa silti muistaa, että jokainen rokotettu tarvitsee myös tehosterokotteen noin kolmen viikon kuluttua ensimmäisestä rokotteesta.

Lisäksi Pfizerin ja BioNTechin rokotteita pitää säilyttää -80 celsiusasteessa, mikä voi aiheuttaa haasteita säilytykselle ja jakelulle ja tulla erittäin kalliiksi. Maailman terveysjärjestö WHO on arvioinut, että noin puolet kaikista kylmäsäilytystä vaativista rokotteista menee pilalle kylmäketjun katkeamisen takia.

Todennäköisesti Suomessakin koronarokotetta annettaisiin ensin terveydenhuollon henkilöstölle. Oman hankaluutensa saattaa aiheuttaa rokotekielteisyys. Varsinkin hoitajilla on Suomessa monin paikoin surkea rokotekattavuus esimerkiksi influenssarokotteidenkin ottamisen suhteen.

Haasteista huolimatta eilisen uutiset ovat rohkaisevia. Rokotteen kehitystyö on ollut ennennäkemättömän nopeaa. Näillä näkymin toimiva rokote olisi tulossa käyttöön alle vuodessa siitä, kun Pfizer ja BioNTech aloittivat vaiheen yksi tutkimukset.

Loppusuoralla on myös kymmenkunta muuta koronarokotetta, joista osassa käytetään samaa mRNA-teknologiaa kuin Pfizerin ja BioNTechin rokotteessa. Tämä valaa uskoa siihen, että muistakin koronarokotteista kuullaan pian hyviä uutisia. Näistä Euroopan lääkeviranomaisen EMAn nopeutetussa arvioinnissa on Pfizerin ja BioNTechin rokotteen lisäksi AstraZenecan ja Oxfordin yliopiston yhdessä kehittämä rokote. Nopeutettu arviointi mahdollistaa lupaavien rokotteiden myyntiluvan hyväksymisen normaalia nopeammalla aikataululla

Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa on hyvistä rokoteuutisista huolimatta edessä hyvin vaikea koronatalvi. Yksikään rokote ei ehdi nujertamaan nyt käynnissä olevaa toista aaltoa. Kannattaakin ravistella itsensä irti kovimmasta rokotehuumasta ja turvautua epidemian hillinnässä edelleen turvaväleihin, kasvomaskeihin ja ahkeraan käsienpesuun.

Lue lisää: