Euroopan lääkevirasto Ema kertoi maanantaina aloittaneensa arvioinnin siitä, soveltuuko Pfizerin-Biontechin koronarokote Comirnaty käytettäväksi 12–15 -vuotiaiden koronatartuntojen torjunnassa.
Tällä hetkellä rokote on sallittu vain 16-vuotiailla tai sitä vanhemmilla.
Eman ihmislääkkeiden komitealla CHMP:llä on arvioinnissaan käytettävissä muun muassa laaja kliininen tutkimus, jossa Comirnatya on annettu 12 ikävuodesta alkaen.
Kun CHMP on antanut mahdollisen suosituksensa koronarokotteen käyttäiän laajentamisesta, lopullisen päätöksen käyttöluvasta tekee EU-komissio.
Alustavasti Ema on arvioinut, että selvitys on valmis kesäkuussa. Näin ellei lisädatan tarvetta ilmene.
– Lasten koronarokotukset tulevat varmaan melko pian meille käsiteltäväksi. Niitä tutkitaan niin kovaa vauhtia, Peltola arveli tuolloin.
– Rokotteita on tärkeää tutkia eri ikäryhmillä, sillä immunologinen reaktio ja rokotteen haittavaikutukset voivat lapsilla olla erilaisia kuin aikuisilla.
Tuolloin maaliskuussa esimerkiksi Modernan ja Astra Zenecan koronarokotteiden sopiminen lapsille oli jo tutkimusputkessa. Sittemmin Astra Zeneca ja tiettävästi myös Johnson & Johnson ovat vetäytyneet tutkimasta koronarokotettaan lapsilla veritulppaepäilyjen vuoksi.
Pfizer sen sijaan käynnisteli kliinisiä tutkimuksia koronarokotteestaan 5–11-vuotiailla.