Tuoreen väitöstutkimuksen mukaan ruokavalioon kannattaa sisällyttää paitsi rasvaista kalaa, myös camelinaöljyä.
Camelinaöljyä valmistetaan Suomessakin viljellystä Camelina sativa -öljykasvista, joka tunnetaan myös nimellä kitupellava tai ruistankio. Camelinaöljy sisältää runsaasti monityydyttymättömiä rasvahappoja ja on rypsiöljyn lailla hyvä alfalinoleenihapon lähde. Camelinaöljyä käytetään joidenkin margariinien valmistuksessa, ja ruoanlaitossa se sopii esimerkiksi salaatinkastikkeeksi.
Rasvaisen kalan ja camelinaöljyn käytöllä on positiivisia vaikutuksia kolesterolia kuljettavien lipoproteiinien kokoon, koostumukseen ja pitoisuuksiin. Camelinaöljyn käyttö myös vähentää lipoproteiinien valtimon sisäpintaan kiinnittymistä, joka on yksi valtimotaudin kehittymisen keskeisimmistä mekanismeista, osoittaa terveystieteiden maisteri Suvi Mannisen väitöstutkimus.
Tutkimuksen perusteella omega-3-sarjan eri rasvahappojen eli camelinaöljystä saatavan alfalinoleenihapon ja kalasta saatavien pitkäketjuisten omega-3-sarjan rasvahappojen vaikutukset lipoproteiinien aineenvaihduntaan näyttävät poikkeavan toisistaan. Tutkimuksesta saatu näyttö korostaa näiden rasvahappojen saannin tärkeyttä sydänterveyttä edistävässä ruokavaliossa.
Rasvaisen kalan syönnin havaittiin kasvattavan HDL-lipoproteiinihiukkasten kokoa ja lisäävän niiden sisältämien lipidien määrää. HDL-hiukkasten suuremmalla koolla ja lipidikoostumuksella on havaittu yhteys niiden sydän- ja verisuonitaudeilta suojaaviin ominaisuuksiin.
Camelinaöljyn käyttö puolestaan vähensi haitallisten IDL-hiukkasten pitoisuutta sekä lipoproteiinien kiinnittymistä valtimon sisäkerroksen proteiinirakenteisiin eli proteoglykaaneihin. Lipoproteiinihiukkasten, erityisesti LDL-hiukkasten, kiinnittyminen proteoglykaaneihin aiheuttaa näiden hiukkasten ja niiden sisältämän kolesterolin kertymistä valtimoiden seinämiin.
Vähärasvaisen kalan syönnillä ei havaittu merkittäviä vaikutuksia lipoproteiinien kokoon, koostumukseen tai niiden toimintaan.
Tutkimuksessa myös mitattiin veren rasvahappokoostumus neljästä eri lipidifraktiosta: punasolun solukalvoista, fosfolipideistä, kolesteryyliestereistä ja triglyserideistä. Tällä tavoin voitiin arvioida kalasta saatavien pitkäketjuisten omega-3-rasvahappojen ja camelinaöljystä saatavan alfalinoleenihapon saantia ja siten myös annettujen ruokavalio-ohjeiden noudattamista. Tarkoituksena oli myös selvittää, minkä lipidifraktion rasvahappokoostumus kuvastaa parhaiten näiden rasvahappojen saantia. Eri lipidifraktioiden havaittiin reagoivan yhtäläisesti omega-3-rasvahappojen saantiin. Näiden havaintojen perusteella eri lipidifraktioiden kyvyssä kuvastaa omega-3-sarjan rasvahappojen saantia ei ole merkittäviä eroja.
Tutkimukseen osallistui yhteensä 79 iältään 40–75-vuotiasta miestä ja naista, joilla oli heikentynyt sokeriaineenvaihdunta.
Tutkittavat jaettiin 12 viikon ajaksi satunnaisesti neljään ryhmään: camelinaöljy-, rasvainen kala-, vähärasvainen kala- ja vertailuryhmä. Kalaryhmissä tutkittavia ohjeistettiin käyttämään neljästi viikossa joko rasvaista tai vähärasvaista kalaa ja camelinaöljyryhmässä tutkittavien tuli käyttää päivittäin 30 ml camelinaöljyä. Vertailuryhmässä kalaa sai syödä kerran viikossa, eikä camelinaöljyä tai muita alfalinoleenihappoa sisältäviä öljyjä, kuten rypsiöljyä, saanut käyttää.
Terveystieteiden maisteri Suvi Mannisen väitöskirja tarkastetaan Itä-Suomen yliopiston terveystieteiden tiedekunnassa.
Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran 20.11.2019.
