Peikko menneisyydestä

Tämä tapahtui 2000-luvun alkupuolella keskisuomalaisessa terveyskeskuksessa, jossa olin kesätöissä viidennen opiskeluvuoden jälkeen.

Yhtenä päivänä yksin päivystäessäni paikalle tuli mies, joka huusi käytävällä kovaan ääneen apua. Hänen aiemmin täysin terve vaimonsa oli mennyt huonovointiseksi perheen ollessa mökkeilemässä.

Kun pääsimme hoitajan kanssa miehen auton luo, nainen korisi etupenkillä tajuttomana. Hän oli melko lailla ylipainoinen, mutta saimme hänet jotenkin siirrettyä paareille ja elvytyshuoneeseen. Ensimmäinen rytmi oli kammiovärinä.

Vaikka lääketieteen opiskelijana minulla ei ollut tällaisista tilanteista käytännön kokemusta, elvytys sujui opinnoissa saamieni valmiuksien avulla teknisesti ihan oikeaoppisesti. Valitettavasti lopputulos ei kuitenkaan ollut toivottu. Potilas menehtyi.

Myöhemmin ruumiin­avauksessa elimellistä vikaa ei löytynyt ja kuolinsyynä pidettiin rytmihäiriötä.

Elvytyksen jälkeen istuimme miehen kanssa vastaanottohuoneessani. Olimme molemmat ahdistuneita ja sokissa.

Mies kysyi, voisinko kertoa asiasta lapsille. Koin voimakasta velvollisuudentunnetta: lääkärinä velvollisuuteni olisi auttaa ja tehdä, kuten mies toivoi.

Mies oli jättänyt lapset mökille keskenään lähtiessään tuomaan vaimoaan terveyskeskukseen, ja koska olin ainoa lääkäri, en tietenkään voinut lähteä paikalta. Niinpä kerroin lapsille puhelimitse, että äiti on menehtynyt.

Onneksi poliisit menivät tämän jälkeen miehen kanssa mökille. Lapset olivat juoksennelleet siellä ympäriinsä ahdistuneina.

Tämä tapaus on vaivannut minua vuosia.

Minulla oli valmiudet toimia elvytystilanteessa, muttei mitään valmiuksia ikävien uutisten kertomiseen. Lääkäreille pitäisikin koulutuksen myötä antaa eväitä myös vastaavanlaisten tilanteiden kohtaamiseen.

Totta kai minun olisi pitänyt toimia viisaammin. Tuollaiset asiat pitää kertoa niin lapsille kuin aikuisillekin turvallisessa ja rauhallisessa tilanteessa.

Jotenkin vain kuvittelin siinä tilanteessa toimivani järkevästi. Kun isä pyysi, koin, että minun piti pystyä siihen.

Myöhemmin olen peilannut tilannetta omaan elämääni. Olen kiitollinen, että toisin kuin tapauksen lapsia, omia lapsiamme pystyimme rauhassa valmistelemaan tulevaan mieheni sairastaessa parantumatonta syöpää.