Terveydenhoidon toimialalla tekoälyn investoinnit melkein viisinkertaistuvat yhtä monessa vuodessa, ITPro kirjoittaa.

Tutkimusyhtiö ABI Research arvelee uudessa tutkimuksessaan, että vuonna 2025 terveysalan tekoälysatsaukset kasvavat reippaaseen kahteen miljardiin dollariin. Vuonna 2019 näiden investointien arvoksi laskettiin 463 miljoonaa dollaria.

Nykytilanteessa virustorjuntaan keskittyvissä yrityksissä on suorastaan tunkua. ABI Reasearchin mukaan Alibaba, YITU, Google DeepMind ja monet muut kehittelevät kilpaa tekoälyn työkaluja havaitsemaan ja torjumaan koronaviruksen etenemistä eri puolilla maailmaa.

– Tekoälyä hyödyntävät siruvalmistajat, kuten Nvidia ja Intel ovat innokkaasti mukana etsimässä uusia lääkeaineita ja testaamassa niiden käyttöä, ABI Reseachin johtava analyytikko Jye Su sanoo.

– Tekoälyllä on keskeinen rooli pandemian vastaisessa taistelussa, jossa perinteiset menetelmät eivät toimi. Jokin tietty lääke tai rokote ei anna riittävää suojaa, koska virus kykenee koko ajan muuntautumaan. Siksi on tärkeää ottaa kaikki keinot käyttöön ja toimia nopeasti ihmishenkien säästämiseksi, Su perustelee tekoälyn käyttöä koronakriisin vastatoimissa.

Virustorjunnan ohella tekoälyä käytetään yhä enemmän myös bioinformaation alalla, kuten terveystietojen keräämisessä ja analysoinnissa. Myös uusia lääkkeitä ja rokotteita kehitetään yhä useammin tekoälyn avulla.

Tiedotteessaan ABI Research kutsuu maailman terveysalan nykyistä tilaa pandemian puristuksessa suorastaan kaoottiseksi. Covid-19-kriisin hoidossa kaivataan yhteistoimintaa, jossa tekoäly voi auttaa.

Kaaoksesta huolimatta Jye Sun mielestä on päivänselvää, että terveydenhoidon viranomaiset ja lääkevalmistajat ottavat opikseen viruksen nopeasta ja maailmanlaajuisesta leviämisestä saaduista kokemuksista.

Yksi jo nyt saaduista opeista on se, että tekoälyn tutkimuksesta ja kehityksestä sekä niiden vaatimista investoinneista ei suinkaan kannata tinkiä.

Terveysalan tekoälysatsausten odotetaan nousevan yli kahteen miljardiin dollariin vuoteen 2025 mennessä. Vaikka investoinnit kuulostavat suurilta, kyse on edelleen pikkurahoista verrattuna terveysalan maailmanlaajuisiin t&k-satsauksiin. Pelkästään lääkevalmistajien arvioidaan panostavan uusien tuotteiden tutkimukseen ja kehitykseen 180–195 miljardia dollaria vuonna 2022.

– Tässä isossa kuviossa lääketeollisuus ja terveydenhoitoala nousevat erittäin merkittäviksi markkinoiksi tekoälyn laitevalmistajille ja ohjelmistopalveluiden myyjille, Su arvioi.

OLETKO LÄÄKÄRI, HAMMASLÄÄKÄRI, PROVIISORI TAI FARMASEUTTI? Kirjautumalla saat kaikki Mediuutisten digisisällöt käyttöösi maksutta.