Pakistanissa Punjabin maakunta on ottanut poikkeukselliset keinot käyttöön koronarokotusten levittämisessä. Niskuroivilta kansalaisilta uhkaa loppua sim-kortin ja sen mukana kännykän käyttäminen, The Register -uutissivusto kertoo.

Maakunnan terveysviranomainen on vahvistanut alun perin paikallislehden kertoman uutisen.

Maaliskuussa tehdyssä kyselyssä 19 prosenttia maan terveydenhoitohenkilöstöstä vastasi, että ei halua ottaa rokotusta.

Epäluulon taustalla voi olla se, että tutkijoiden mukaan CIA käytti hepatiitti b:n rokotuskampanjaa apuna Osama bin Ladenin jäljittämisessä. Rokotetuilta vauvoilta otettuja dna-näytteitä analysoimalla haluttiin päästä terroristijohtajan jäljille.

Lue myös: