Painonhallinnassa onnistuneiden henkilöiden elämäntavat näyttivät tuoreessa tutkimuksessa olevan terveellisempiä kuin väestössä keskimäärin.

Painonpudotuksessa voi onnistua sekä hitaasti että nopeasti laihduttamalla. Helsingin yliopistossa tarkastettavan väitöskirjan mukaan keskeisiä onnistumistekijöitä voivat olla säännöllinen itsensä punnitseminen, energiatiheän ruoan määrän vähentäminen sekä säännöllinen ateriarytmi ja lautasmallin käyttö.

Terveystieteiden maisteri Sirpa Soinin väitöstutkimuksen lähtökohtana on ollut se, että painonpudotus onnistuu usein lyhyellä tähtäimellä. Pitkäaikainen laihtumistuloksen ylläpitäminen sen sijaan on usein haasteellista. Kansanterveydellisestä näkökulmasta katsoen on tärkeää tutkia painonpudotuksessa ja sen jälkeisessä painonhallintavaiheessa onnistuneiden henkilöiden menestystekijöistä on tärkeää.

Soinin väitöstutkimuksessa analysoitiin kaikkiaan 158 henkilön tiedot. Iältään he olivat 18-60-vuotiaita. Laihduttamisen alkaessa heidän painoindeksinsä oli yli 30 ja laihtumistulos vähintään 10 prosenttia. Osallistujan oli pitänyt pitää tuo tulos vähintään 2 vuoden ajan.

Tutkimuksessa selvisi, että verrattuna keskimääräiseen suomalaiseen väestöön osallistujien elintavat olivat terveellisempiä, he tupakoivat vähemmän ja käyttivät vähemmän alkoholia. He myös liikkuivat enemmän. Noin puolet osallistuneista oli laihduttanut pääasiassa hitaasti ruokavaliomuutoksilla.

Onnistujien joukossa punnitusfrekvenssi oli korkea. 92 prosenttia punnitsi itsensä vähintään kerran viikossa laihtumisen aikana ja 75 prosenttia vielä painonhallintavaiheessa.

Raportoituina menestystekijöinä ruokavaliossa nousivat esiin erityisesti kasvisten määrän lisääntyminen, makeisten ja pikaruokien määrän vähentyminen, ateriarytmin säännöllistyminen ja lautasmallin käyttö.

Motivaatiotekijät vaihtelivat sukupuolittain, samoin tuen tarve ja ongelmien esiintyminen.

Motivaatiotekijöinä ilmoitettiin joko terveydellisiä syitä tai ulkonäköön liittyviä seikkoja. Naisten painonpudotuksen taustalla oli useammin tyytymättömyys omaan ulkonäköön. Miehet taas laihduttivat useammin terveydellisistä seikoista.

Miehet myös laihduttivat naisia useammin yksin ilman ulkopuolista tukea.

Tutkimuksen perusteella painonpudottajan persoonallisuustekijät voivat olla tärkeää ottaa huomioon lihavuuden hoitomenetelmiä suunniteltaessa.

Persoonallisuustekijöistä neuroottisuus, sovinnollisuus ja tunnollisuus olivat yhteydessä muun muassa motivaatiotekijöihin, punnitusfrekvenssiin, ruokavaliomuutoksiin, tukeen ja ongelmiin laihtumisprosessin aikana.

Tutkimustulosten yleistettävyydessä on syytä olla varovainen, koska aineiston koko oli verrattain pieni. Uusia, laajempia tutkimuksia aiheesta tarvitaan.

Soinin väitöstutkimus tarkastetaan perjantaina 27. helmikuuta.

Oletko lääkäri, hammaslääkäri, proviisori tai farmaseutti? Kirjautumalla saat kaikki Mediuutisten digisisällöt käyttöösi maksutta.