Päijät-Hämettä uhannut suuhygienistipula on saatu torpattua koulutuksen avulla.

ELY-keskuksen ammattibarometrien mukaan suuhygienistit ovat valtakunnallisesti olleet jo pidempään niin sanottujen pula-ammattien joukossa. Päijät-Hämeessä alalla on tulossa esimerkiksi eläköitymistä.

Suuhygienistien satelliittikoulutus Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän ja Heinolan kaupungin suun terveydenhuollon työntekijöille järjestettiin yhdessä Lahden ammattikorkeakoulun (nykyinen LAB) ja Savonia-ammattikorkeakoulun kanssa.

Koulutuksessa aloitti vuonna 2017 elokuussa 15 opiskelijaa. Suurin osa heistä oli peruskoulutukseltaan hammashoitajia.

Hammashoitajan työn ohella kolmen ja puolen vuoden opinnot toteutuivat vuoroin töissä ja opintovapaalla. Opiskelijoiden oppimistehtävien ja opinnäytetöiden aiheet kytkeytyivät Päijät-Hämeen suun terveyttä edistävien palvelujen kehittämiseen.

Ensimmäiset opiskelijat valmistuvat lokakuun lopussa, ja heistä suurin osa on jo työllistynyt uuteen ammattiin oman työnantajansa palvelukseen.