Kelan valtuutetut äänestivät tiistaina Kelan uudesta pääjohtajasta.

Sosiaali- ja terveysministeriön ylijohtaja Outi Antila voitti Kuntaliiton varatoimitusjohtajan Hanna Tainion äänin 8–4.

Kelan valtuusto esittää virkaan Antilaa, mutta pääjohtajan nimittää tasavallan presidentti.

– Kelan pääjohtajan valinta on yksi valtuutettujen merkittävimmistä tehtävistä. Kela saa Antilasta sekä osaamisensa että kokemuksensa puolesta osaavan johtajan luotsaamaan entistä ihmislähtöisempää Kelaa samaan aikaan kun sosiaaliturvajärjestelmään kohdistuu vahvoja uudistuspaineita, sanoo Kelan valtuutettujen puheenjohtaja Riikka Slunga-Poutsalo.

Outi Antila (s.1957) aloittaa uudessa tehtävässään 1.1.2020, kun nykyinen pääjohtaja Elli Aaltonen jää eläkkeelle.

Antila siirtyy uuteen tehtäväänsä sosiaali- ja terveysministeriön sosiaaliturva- ja vakuutusosaston ylijohtajan paikalta. Koulutukseltaan hän on oikeustieteen kandidaatti.

Kela on eduskunnan valvoma itsenäinen sosiaaliturvalaitos. Sen hallintoa ja toimintaa valvoo 12 valtuutettua, jotka eduskunta valitsee kansanedustajista.

Oletko lääkäri, hammaslääkäri, proviisori tai farmaseutti? Kirjautumalla tänne saat kaikki Mediuutisten digisisällöt käyttöösi maksutta.

Lue myös: