Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin asukkaat saavat nyt puhelinyhteyden Oulaskankaan sairaalan takaisinsoittopalveluun ympäri vuorokauden.

Oulaisten kaupungissa sijaitsevaan sairaalaan voi soittaa siis vaikka yöllä, mutta hoitajan saa puhelimen päähän vasta myöhemmin.

– Asiakkaamme voivat soittaa meille silloin kun heille sopii ja me hoidamme puhelut järjestelmällisesti listauksen mukaan, Oulaskankaan sairaalan osastonhoitaja Katariina Huhtala sanoo.*

Muutosta perustellaan sillä, että asiakkaat säästyvät puhelimessa jonottamiselta ja hoitohenkilökunnan työ rauhoittuu.

– Meillä takaisinsoittopalvelun ajatuksena on säästää osastonsihteerien ja hoitohenkilökunnan aikaa olemassa oleville tehtäville, kun puhelin ei jatkuvasti soi ja keskeytä tehtävää, Huhtala sanoo tiedotteessa.

Takaisinsoittopalvelusta sairaala saa tietoon puheluiden todellisen määrän, mikä auttaa henkilökunnan resurssoinnissa.

Oulaskankaassa käyttöön otettu palvelu on Aurora Innovationin Aurora teleQ 24/7-malli.

Takaisinsoittojärjestelmän kattavuutta on Suomessa tutkittu terveyskeskusten osalta.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen keväällä 2019 tekemän tutkimuksen mukaan 95 prosenttia kyselyyn vastanneista terveyskeskuksista oli takaisinsoittojärjestelmän piirissä.

Näistä vain 10 prosentilla järjestelmä oli käytössä koko terveyskeskuksen aukioloajan.

*

Oletko lääkäri, hammaslääkäri, proviisori tai farmaseutti? Saat kaikki Mediuutisten digisisällöt käyttöösi maksutta kirjautumalla digipalveluumme. Klikkaa tästä.

*

Lue myös: