Lääkevalmistaja Orion uudistaa Turun lääketehdastaan investoimalla syöpälääkkeiden uuteen pakkauslinjaan sekä laajentamalla voidevalmistuksen osastoaan, yhtiö kertoo tiedotteessa.

Lisäksi yhtiö rakennuttaa tehtaan yhteyteen uuden puhdasvesijärjestelmän ja aluelämpökeskuksen. Yhteensä 17 miljoonan euron investoinnit vastaavat Turussa valmistettavien tuotteiden kasvavaan kysyntään, yhtiö kertoo.

Orionin Turun tehtaalla valmistetaan sytostaattisia syöpälääkkeitä, joita myydään maailmanlaajuisesti. Orionin mukaan investointien avulla tehtaan syöpälääkkeiden osastoa uudistetaan niin, että valmistusketjuun lisätään tölkkilinjojen rinnalle läpipainopakkauslinja.

Orionin mukaan tehtaan voide- ja liuososaston tuotanto on kasvanut vuosien ajan, ja nyt tuotantotiloja laajennetaan sekä modernisoidaan. Osastolla valmistetaan perus- ja lääkkeellisiä voiteita. Siellä tuotetaan kansainvälisille markkinoille myös voide- ja nestemäisiä eläinlääkkeitä, joiden tuotantomäärien odotetaan kasvavan lähitulevaisuudessa uusien tuotelanseerausten myötä.

– Investointien perustana on ennen kaikkea kasvun mahdollistaminen kysynnän lisääntyessä. Tila ja kapasiteetti alkoivat tulla tehtaalla vastaan, ja myös tekniikkaa korvataan uudemmalla. Uusilla syöpälääkepakkauksilla vastaamme asiakkaiden toiveisiin ja lääkeviranomaisten tuleviin vaatimuksiin eri puolilla maailmaa, kertoo Orionin operatiivisten toimintojen johtaja Liisa Hurme.

Turun lääketehtaan uusi aluelämpökeskus on puolestaan osa Orionin energiahankekokonaisuutta. Hanke tähtää merkittäviin säästöihin energiankäytössä sekä 75 prosentin vähennyksiin kasvihuonepäästöissä vuoteen 2025 mennessä.

Kaikissa uudistuksissa työt ovat jo lähteneet liikkeelle, ja uuden rakentaminen alkaa nyt marraskuussa.

– Viiden viime vuoden aikana olemme investoineet tuotantolaitoksiimme Suomessa yhteensä noin 160 miljoonaa euroa, Hurme sanoo.