Helsingin yliopistoon tavoitellaan maailman ensimmäistä farmasian kestävän kehityksen professuuria. Professuurin tavoitteena on vahvistaa farmasian kestävän kehityksen osaamista Suomessa ja maailmalla.

Helsingin yliopiston farmasian tiedekunta perusti professuurin edistämiseksi rahaston, jonka pesämunaksi opiskelija- ja ainejärjestö Yliopiston farmasiakunta, YFK, lahjoitti 200 000 euroa.

– Ympäristöasioiden huomioiminen farmasian alalla on kasvamassa tulevaisuudessa, ja haluamme olla mukana kehittämässä alaa tähän suuntaan. Lisäksi YFK:n säännöissäkin on mainittu yhdistyksen yhdeksi tarkoitukseksi farmasian opetuksen kehittäminen, joten lahjoitus ajaa myös tätä asiaa, sanoo YFK:n puheenjohtaja Sanne Keskimäki tiedotteessa.

Lahjoitus katetaan myymällä YFK:n sijoituksia.

– Emme ole viime vuosina käyttäneet sijoituksiamme mihinkään suuriin hankkeisiin, joten tämä sattui hyvään ajankohtaan. YFK on opiskelijajärjestöksi varakas, ja minusta on hienoa, että voimme hyödyntää varallisuutta tällaiseen, Keskimäki sanoo.

Lahjoitus ei ole ensimmäinen laatuaan, sillä YFK on satavuotisjuhliensa yhteydessä vuonna 1988 lahjoittanut tiedekunnalle myös biofarmasian professuurin.

Helsingin yliopiston farmasian tiedekunnan dekaani Jouni Hirvonen mainitsee professuurin tarpeen liittyvän esimerkiksi yhä lisääntyvään lääkkeiden käyttöön, joka johtaa siihen, että niitä myös päätyy jätevesiin koko ajan enemmän. Myös antibiootteja käytetään paljon, ja antibiooteille vastustuskykyiset bakteerit leviävät helposti mantereelta toiselle ja myös ihmisten ja eläinten välillä.

Kestävää kehitystä on farmasian tiedekunnassa painotettu ennen professuurisuunnitelmiakin. Kootummin sitä on edistetty vuodesta 2015, jolloin Helsinki Challenge -kilpailun yhteydessä perustettiin aiheeseen keskittynyt Generation Green -tiimi.

Farmasian kestävän kehityksen professuurin taustalla oleva rahasto luotiin viime keväänä, ja lahjoitusten keruu on parhaillaan käynnissä sekä Suomessa että kansainvälisesti.

Oletko lääkäri, hammaslääkäri, proviisori tai farmaseutti?

Kirjautumalla tästä saat kaikki Mediuutisten digisisällöt käyttöösi maksutta.