”Kaikille erikoislääkäreille olen ollut vain yksittäinen elin: sydän, vatsalaukku, polvi, keuhkot. Miksei kukaan katso minua kokonaisena ihmisenä?”

Rouva pyyhki harmaita, hien latistuttamia papiljottikiharoita otsaltaan ja silmäili minua tuskastuneena.

”Ja nyt sinäkin aiot katsoa vain kilpirauhastani.”

Tunsin piston: juuri niin aioin tehdä.

Rouva oli jo käynyt neljällä erikoislääkärillä. Kurkun palan tunteen vuoksi terveysasemalla oli ultrattu kaula ja kilpirauhasesta löydetty kyhmy. Sen vuoksi hän on endokrinologin vastaanotolla, ja juuri kyhmyyn aion seuraavien 30 minuutin aikana ottaa kantaa.

Tutkin rouvan, kuuntelin oireita ja selasin laboratoriokokeita. Jotain oli vialla.

Rouva oli oikeassa. Miksei kukaan katsonut kokonaisuutta?

Nykyinen erikoistuminen suuntautuu yhä pienempiin mikroaloihin. Niillä keskitytään omaan rajattuun osaamiseen, jossa kehitytään huipuksi. Se on hyvä: huippuja tarvitaan. Sillä on myös hintansa: laajemman koulutuksen puuttuessa ei välttämättä osata edes epäillä yleissairauksia ja nähdä kokonaisuuksia.

Sisätautilääkäri on perinteisesti sairaalassa ollut se, joka katsoo kokonaisuutta. Hän on niitä harvoja erikoissairaanhoidossa, joka tekee yhteenvetoja yhä pirstaleisemmaksi käyvän erikoistumisen sokkeloissa.

Siinä missä kymmenottelu on yleisurheilun ”kuninkuuslaji”, sisätaudit kantaa vastaavaa manttelia erikoistumisen saralla. Hallittavana on seitsemän erikoisalaa. Uutta tietoa tulee koko ajan valtaisasti, ja yhdelläkin alalla on vaikea pysyä tiedon perässä. Osa erikoistuukin suoraan sisätautien suppealle alalle, minkä vuoksi kokeneet yleissisätautilääkärit voivat käydä harvinaisemmiksi.

Hyks Meilahden hyvin toimiva sisätautien poliklinikka lopetettiin vuosia sitten, ja samoin kävi sisätautien vuodeosastolle.

Potilaiden hoitoa alettiin ohjata sairastuneen elimen mukaan.

Nyt pyörä on jouduttu keksimään uudestaan Amerikan mallin mukaan: Oulun yliopistollisessa sairaalassa rakennetaan Suomen ensimmäistä hospitalistin toimintamallia. Hospitalistit ovat lääkäreitä, jotka katsovat potilaan kokonaisuutta ja keräävät yhteen monen erikoisalan tiedot.

Ihmistä ei voi pilkkoa osiin. On yleissairauksia, jotka kohdistuvat moneen elimeen. Niitä tulee osata edes epäillä.

Lisäksi kokonaisuuteen vaikuttavat muut asiat: polyfarmasia, psyykkiset tekijät sekä potilaan elinympäristö. Potilasta on katsottava kokonaisena, ihmisenä.

Nykyisessä työpaikassani Peijaksen sairaalassa on onneksi yleissisätautien poliklinikka, jossa kokenut sisätautilääkäri katsoo kokonaisuutta. Hänelle saatoin hyvillä mielin ohjata potilaani jatkoselvityksiin.

Kirjoittaja on endokrinologi Hus Peijaksen sairaalassa sekä kirjailija.

Kolumni on julkaistu 27.10.2017 Mediuutisten numerossa 37/2017.

Koko lehti on luettavissa Mediuutisten Summa-palvelussa. Siellä on myös näköislehti, juttuarkisto ja tiedeuutisia, joita ei julkaista Mediuutisten muissa kanavissa. Lehden tilaajilla on maksuton lukuoikeus.

UUTTA! Tilaajan oikotie Summan käyttäjäksi.