Pohjolan Lääkäripäivät alkoivat tänään keskiviikkona. Normaalisti kolmipäiväinen tapahtuma on tänä vuonna kaksipäiväinen ja virtuaalinen.

Järjestäjien mukaan tapahtumaan osallistuu tuhatkunta lääkäriä.

Lääkäripäivien avajaisissa jaettiin tänään useita palkintoja. Oulun Duodecim-seura palkitsi Nuoren tutkijan tunnustuspalkinnolla LT Milla Kuusiston ja Vuoden Kandikollega -palkinnolla LK Jakub Bazian.

Milla Kuusisto perustaa parhaillaan omaa veritauteihin, erityisesti myeloomaan keskittyvää tutkimusryhmää. Hän on toiminut tutkijana Oysin syöpätautien ja sädehoidon klinikassa vuodesta 2012 sekä hematologian klinikassa vuodesta 2019 lähtien – onkologian professori Outi Kuittisen ja kliinisen syöpätautiopin professori Taina Turpeenniemi-Hujasen tutkimusryhmissä.

Tällä hetkellä hän erikoistuu hematologiaan Oysissa.

– Koen, että potilastyö tukee tutkimustyötä ja päinvastoin. Tehtävänkuvan monipuolisuus auttaa myös työssä jaksamisessa. Tällainen yhdistelmä olisi minulle täydellinen myös jatkossa, Kuusisto sanoo tiedotteessa.

Potilaiden auttaminen motivoi Kuusistoa tutkimaan.

– Oma tutkimustyöni mahdollistaa muun muassa sen, että Oysissa hoidossani olevat syöpäpotilaat voivat halutessaan osallistua kliinisiin tutkimuksiin ja saada näin kaikkein uusimpaan tieteelliseen tutkimukseen perustuvia lääke- ja muita hoitoja ensimmäisten joukossa.

Kuusisto mainitsee tärkeimpien tutkimuslöydöstensä liittyvän yksilöllistettyyn lääketieteeseen ja koskevan lymfooman eli imusolmukesyövän eri alatyyppien potilaskohtaisesti valittuja täsmähoitoja.

Tutkimuksen edistäminen ja työn kehittäminen ovat hänellä verissä.

– Eteenpäin, sanoi mummo lumessa. Tämä sanonta soveltuu moneen asiaan niin työrintamalla kuin muussakin elämässä.

Kurssillamme on turvallinen henki.

Vuoden Kandikollega -tunnustuksen saanut Jakub Bazia on todella pidetty Oulun yliopiston lääketieteen opiskelijakavereidensa keskuudessa, käy ilmi palkitsemisen perusteluista.

– Jakub Bazia tekee pyyteettömästi töitä koko kurssimme puolesta ja huomioi tasapuolisesti toiveemme. Isäntänä Jakub ei anna erityisasemaa kenellekään omalle ”bestikselleen”. Hän on periaatteen mies, eikä ole lahjottavissa. Jakubista voi todella sanoa, että hän on kaikkien kaveri. Hänen seurassaan on hyvä ja tervetullut olo niin luentosalissa, lounaalla kuin kiltahuoneellakin. Jakub luo yhteishenkeä pienillä arkisillakin asioilla ja huolehtii, että kukaan ei jää porukan ulkopuolelle.

Bazian tapa hoitaa isännän roolia saa erityisen paljon kiitosta lääketieteen opiskelijoita.

– Kurssillamme on turvallinen henki. Ongelmatilanteissa Jakub asettuu isännän rooliin ihailtavalla diplomaattisuudellaan huomioiden useampia näkökulmia ja ratkomalla ristiriitoja rakentavalla ja sovittelevalla tavallaan.

Jakub ei tyydy siihen, miten asiat on ennenkin tehty.

Bazian palkitsemisperusteluissa lukee myös, että ”Jakub ei tyydy siihen, miten asiat on ennenkin tehty vaan hän pyrkii aktiivisesti kehittämään parempia tapoja ja keinoja, sekä kyseenalaistaa huonoksi koettuja toimintatapoja. Varsinkin nyt koronaepidemian muutettua opiskelua on tästä ollut suuri hyöty”.

– Tämän taustalla lienee se, että minusta löytyy varmaankin riittävästi nörttiyttä – yhdistettynä aiempaan järjestötyökokemukseeni sekä uskaliaaseen kaveriporukkaani, jonka kanssa voin hifistellä asioita ja saada niihin ihan uudenlaisia näkökulmia, Bazian sanoo Pohjolan Lääkäripäivien tiedotteessa.

Oulun Duodecim-seura luovutti Pohjolan Lääkäripäivän avajaisissa myös 5000 euron tutkimusapurahat LT Timo Kaakiselle, dosentti Matti Pokelalle ja LT Elina Urpilaiselle sekä 2000 euron matka-apurahat tieteellisiin kongresseihin osallistumista varten LK Henrik Appelille, LL Jenni Kinnuselle ja LL Sanna Mustaniemelle.