Dosentti, Tyksin operatiivisen toiminnan ja syöpätautien toimialuejohtaja Sirkku Jyrkkiö sai tämänvuotisen Turunmaan Duodecimin tunnustuspalkinnon.

Palkitsemisperusteluiden mukaan hänen merkittävän ja laaja-alaisen uransa ansioita ovat syöpätautien hoidon kansallinen kehitystyö, tutkimus sekä erityinen vahvuus johtajana ja esimiehenä.

Sirkku Jyrkkiön väitöskirja isotooppimerkkiaineiden käytöstä kasvainkudoksen aineenvaihdunnassa vuonna 1992 oli ensimmäinen, jossa hyödynnettiin PET-menetelmää kliinisen onkologian tutkimuksissa. Monien syöpien levinneisyystutkimukset perustuvat hänen väitöskirjansa osatöihin.

Jyrkkiö on toiminut Tyksin syöpätautien yksikön osastonylilääkärinä. Hänen erityisalansa ovat lymfoomat, joiden hoidossa hän kuuluu Euroopan johtaviin asiantuntijoihin.

Jyrkkiö on merkittävä vaikuttaja kansallisissa syöpätautien verkostoissa. Hän on toiminut vastikään CC-tunnustuksen saaneen Läntisen syöpäkeskuksen johtoryhmässä ja ajanut aktiivisesti palliatiivisen hoidon kehitystyötä Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä monialaisen yhteistyön mallilla.

Toimialuejohtajana häntä arvostetaan esimerkillisenä esimiehenä, joka johtaa yksikköään tasapuolisesti, kaikki vastuualueet, osapuolet ja henkilöstöryhmät huomioiden. Johtajana häntä on helppo lähestyä, ja hän huolehtii inhimillisellä lämmöllä ja empatialla omien joukkojensa työhyvinvoinnista ja eduista.

– Sirkku Jyrkkiö on työhönsä suurella sydämellä sitoutunut lääkäri, tutkija ja johtaja, jota sekä potilaat että työtoverit ja kollegat kautta koko Tyksin arvostavat. Hän on innovatiivinen kehittäjä, joka saa väsymättömällä sitkeydellään kehityshankkeet myös toteutumaan, kiittävät palkintoa hänelle esittäneet työtoverit.

Sirkku Jyrkkiö kuvailee itseään yleisnaisjantunen -tyypiksi, joka kaikkien ohjeiden vastaisesti hajottaa itseään moneen suuntaan saadakseen haluamiaan asioita tavoitteeseen.

– Tunnustus lämmittää mieltäni ja arvostan sitä kovasti. Minulle tärkeitä asioita ovat potilaan kokonaisvaltaisen hoidon edistyminen, mukaan lukien psykososiaalinen tuki ja palliatiivinen hoito, resurssien oikea kohdentuminen sekä nuorten terveydenhuollon ammattilaisten oppiminen ja edistyminen uralla. Haluan edistää väestön mahdollisuutta ymmärtää faktoja ja uutta tietoa. Työyhteisöjen kehittäminen toimivammiksi ja monialaisen, yli organisaatiorajojen tehtävän yhteistyön edistäminen potilaan parhaaksi ovat myös sydäntäni lähellä. Taitaa kuulostaa megalomaaniselta, hän sanoo palkintotiedotteessa.

Hän on sitoutunut työhönsä suurella sydämellä.