Verkon kautta annettava psykoterapia yli maiden rajojen on tulevaisuutta. Käytännössä terapeutti voi olla Australiassa ja potilas Suomessa.

– Verkon kautta tapahtuva hoito tavoittaa huomattavasti paremmin ihmisiä kuin fyysinen vastaanotto. Lisäksi se on huomattavasti edullisempaa, kertoi psykoterapeutti Heledd Davies digitaalisen terveydenhuollon kansainvälisessä konferenssissa (Himss) Helsingissä keskiviikkona.

Hän työskentelee Britanniassa, jossa on miljoonia nettiterapian käyttäjiä. Davies on kehittänyt verkossa tapahtuvaa terapiaa jo 12 vuoden ajan. Kuusi vuotta hän on tehnyt terapiaa verkon kautta videoyhteyden avulla.

–On paljon tapauksia, joissa verkkoterapia on korvannut lääkityksen. Sen etu on muun muassa se, että terapeutti voi olla tavattavissa kaikkina päivinä ympäri vuorokauden, ja akuuttiin ongelmaan pystytään puuttumaan heti. Esimerkiksi itsemurhia on pystytty välttämään nettiterapian avulla.

Daviesin mukaan verkkoterapia sopii hyvin monenlaisten psyykkisten ongelmien, kuten masennuksen hoitoon. Hänen mielestään se toimii hyvin myös huumevieroituksessa.

– Verkossa annettavan terapian tarve on Britanniassa valtava, koska klinikat ovat ruuhkautuneita.

Davies muistuttaa, että nettiterapia vähentää myös hoitotilojen tarvetta, ja samalla madaltaa hoidon kustannuksia.

Tietokoneen ja mobiilisovellusten avulla annettavaa terapiaa on myös Suomessa. Sitä saa muun muassa unettomuuden hoitoon.

Lääkärikunnan enemmistön mielestä nettiterapiat ovat hyväksytty tapa tarjota hoitoa. Lääkärien mukaan ne täydentävät hyvin alkuvaiheen hoitoa, mutta eivät saisi olla ainoa vaihtoehto.

Lääkärikunnassa huolta aiheuttavat muun muassa kontaktin puuttuminen potilaaseen, tiedon puute nettiterapioista ja niihin ohjaamisesta, vastuukysymykset ja käytännön kysymykset, kuten kuka maksaa palvelun.

Lue myös: Lääkärikunta hyväksyy nettiterapiat

Unettomuuteen valmistui uusi nettiterapia – Perustuu harjoituksiin, jotka todettu tehokkaiksi kansainvälisesti