Tieto hoidon kustannuksista ei vaikuta hoitopäätökseen.

Näin arvioi kaksi kolmesta lääkäristä erikoislääkäri, dosentti Piia Vuorelan tekemässä kauppatieteen alan pro gradu -tutkimuksessa.

Vastaajista 90 prosenttia valitsisi kustannustehokkaimman vaihtoehdon silloin, jos hoidot ovat kliinisesti samanarvoisia.

Toisaalta tutkimuksen väittämään ”Jos yhteiskunta maksaa hoidon, on aina valittava kustannustehokkain vaihtoehto, koska tällä tavoin veronmaksajien rahat saadaan käyttöön niin monelle kuin mahdollista” vastaajien mielipiteissä oli hajontaa, Vuorelan mielestä yllättävänkin paljon. Vastaajista 29 prosenttia oli täysin samaa mieltä väittämän kanssa.

– Itse ajattelen, että ehdottomasti pitää valita kustannustehokkain vaihtoehto, kun yhteiskunta sen maksaa, Vuorela sanoo.

Silloin kun potilaalle koituu kustannuksia hoitopäätöksistä, kaikki kyselyyn vastanneet sanoivat kiinnittävänsä huomiota kustannuksiin ja keskustelevansa niistä potilaan kanssa.

– Tämä sopii siihen ajatukseen, että lääkärin tavoite on saada potilas parannettua. Lääkkeet jäävät apteekkiin, jos potilaalla ei ole niihin varaa, Vuorela sanoo.

Hän oletti kyselyä valmistellessaan, että kiire työssä estäisi suurinta osaa lääkäreistä pohtimasta kustannuksia. Kysely paljasti oletuksen vääräksi. Vastaajista alle kolmasosa, 29 prosenttia, koki, ettei vastaanotolla ehdi ottaa asiaa huomioon.

– Lääkärit ovat tottuneita siihen, että on monta hommaa yhtä aikaa. Sitä ei välttämättä koeta rasitteeksi, että ottaa huomioon vielä yhden parametrin eli kustannuksen.

Yksi kustannuskysymys on linjanveto siitä, mitä ylipäätään tulee hoitaa julkisin varoin. Siitä on Vuorelan mielestä tarpeen keskustella myös muiden kuin lääkärikunnan.

Mutta kyse ei ole pelkästään rajanvedosta tai priorisoinnista. Säästöjä syntyisi Vuorelan mukaan myös sujuvoittamalla hoidon järjestelyjä ja johtamista.

Tähän liittyy myös se, miksi Vuorela lähti opiskelemaan kauppatieteitä. Hän huomasi ajoittain ihmettelevänsä julkisen sektorin toimintakulttuuria, joka tuntui hänestä paikoin vanhanaikaiselta.

– Huomasin vuosien ajan pohtivani prosesseja ja johtamiseen liittyviä asioita. Oma keinoni tyydyttää tiedonjanoa oli lähteä opiskelemaan johtamista ja kauppatieteitä, hän sanoo.

Hinta-laatusuhde on vaikea määrittää

Reuman hoidossa lääkärin päätöksillä on huomattava merkitys hoidon kustannuksiin. Käypä hoito -työryhmän arvion mukaan biologinen lääke voi olla 10–20 kertaa kalliimpi kuin monilääkehoito.

Työryhmän vuonna 2015 julkaiseman tiedotteen mukaan suomalainen yhdistelmähoitoa suosiva nivelreuman lääkehoitotapa säästää vuosittain kymmeniä miljoonia euroja.

– Suomessa nivelreuman hoitoon liittyvät kustannukset ovat selvästi pienemmät verrattaessa keskieurooppalaisiin maihin ja Yhdysvaltoihin, mutta hoitotulokset ovat vähintään yhtä hyviä, sanoo Tyksin reumasairauksien ylilääkäri Laura Pirilä.

Hän on toiminut myös Käypä hoito -työryhmässä.

– Reumalääkäri ansaitsee palkkansa, kun osaa valita oikeille potilaille oikean lääkkeen.

Biologisiin lääkkeisiin liittyvälle osaamiselle on tulevaisuudessa yhä enemmän kysyntää, sillä reuman hoidossa käytettävien biologisten lääkkeiden indikaatiot voivat laajentua, Pirilän mukaan erityisesti tiettyihin harvinaissairauksiin.

– Hinta-laatusuhde on varsin vaikeasti sairaanhoidossa määriteltävissä, erityisesti harvinaisempien sairauksien kohdalla.

Pirilä, kuten moni muukin reumalääkäri, kantaa huolta osaajien riittävyydestä.

– Reumatologian erikoislääkäreistä on tulossa vakava pula, ja se on yhteiskunnalle kallista.

Pirilä suree, että Suomessa ei ole yhtään kokoaikaista reumatologian professoria. Muutenkaan alan tutkimukseen ja koulutukseen ei Pirilän mukaan tahdo löytyä paukkuja.

Lainsäätäjä on pyrkinyt suitsimaan biologisten lääkkeiden menoja asetuksella, joka patistaa määräämään ensisijaisesti biosimilaarin. Sen merkitys on toistaiseksi jäänyt pieneksi reuman hoidossa.

– Toistaiseksi meillä ei ole markkinoilla todellisia avohoidon biosimilaareja, joten valinnanvaikeutta ei ole ollut.

Kustannuslaskennan työkaluille olisi tarvetta

Päivystyksen kustannuksia lisäävät edelleen käynnit, joille päivystys ei ole oikea osoite. Tyypillisiä ”vääriä päivystyspotilaita” ovat päihdepotilaat ja vanhukset.

– Näemme täällä, että jonkun muun olisi pitänyt ottaa koppi potilaasta iät ajat sitten, sanoo Siun soten päivystyksen ylilääkäri Susanna Wilén Pohjois-Karjalan keskussairaalasta.

Wilén on myös Akuuttilääketieteen yhdistyksen puheenjohtaja.

Ongelmaan on Pohjois-Karjalassa vuoden alusta lähtien puututtu niin, että tiettyjen käyntimäärien jälkeen potilaan tilannetta alkaa hoitaa moniammatillinen tiimi tämän omalla terveysasemalla. Lisäksi päivystyksessä työskentelee päihdehoitaja.

Wilén sanoo, että myös päivystäjien osaamisalueet vaikuttavat kustannuksiin.

– Kun on monialaisia osaajia, päivystyksessä pärjätään hieman pienemmällä työntekijämäärällä.

Tähän tarpeeseen vastaa akuuttilääketieteen erikoistumiskoulutus, jota on ollut tarjolla vuodesta 2013.

Wilén ei vähättele suppeampien erikoisalojen tarvetta.

– Akuuttilääketieteen parasta osaamista on oireesta alustavaan diagnoosiin -vaihe. Diagnoosista hoitoon -prosessista löytyy monella erikoisalalla parempaa osaamista.

Myös lääkärien kokeneisuudella on merkitystä.

– Laskin joskus, että jos on kokemattomia lääkäreitä, tarvitsen noin 30 prosenttia enemmän lääkäreitä vuoroon.

Pohjois-Karjalassa on karsittu päivystyskäyntejä myös kehittämällä järjestelyä, jossa ensihoito arvioi potilaan kuntoa kotona. Wilén muistuttaa, että toiminta ei sellaisenaan säästä kustannuksia.

– Jos päivystyksessä ei ole vähemmän työntekijöitä, ei ole säästöä.

Wilén toivoo, että hänellä olisi käytössään kustannuslaskennan työkaluja, joilla hän pystyisi osoittamaan erilaisten ratkaisujen vaikuttavuutta ja hintaa päättäjille.

– Tarvittaisiin selvästi parempia työkaluja, miten tämä voidaan konkretisoida ja paremmin poissulkea osaoptimoinnin mahdollisuus.