Syömishäiriöt ovat melko yleisiä 1980-luvulla syntyneillä. Joka kuudes nainen ja reilut kaksi prosenttia miehistä oli kärsinyt syömishäiriöstä varhaisaikuisuuteen mennessä, ilmenee Helsingin yliopiston tutkimuksesta.
Tutkimukseen osallistuneen mielenterveyden professorin Anna Keski-Rahkosen mukaan kaikki eivät oireile vakavasti, mutta piilevää sairastamista saattaa olla paljon.
– Kun opiskelin psykiatriksi, syömishäiriöt sivuutettiin pienenä, harvinaisena sairausryhmänä. Oma työurani ja tuttavapiirissä näkemäni oireilu saivat ajattelemaan, että ongelma ei sittenkään voi olla niin harvinainen, Keski-Rahkonen sanoo.
Keski-Rahkosen mukaan hoitoon hakeutuminen on lisääntynyt merkittävästi esimerkiksi Britanniassa, mutta syömishäiriöiden yleistymisestä on vaikea sanoa mitään varmaa.
– Mielenterveysasiat olivat pitkään tabuja. Ilmapiiri on nyt paljon avoimempi. Toisaalta ulkonäköpaineet koskettavat sosiaalisen median myötä muitakin kuin teini-ikäisiä, ja heilläkin paineet ovat aiempaa kovemmat.
Yhteiskunnassa ihannoidaan nyt nuoruutta, hyvää kuntoa ja kehon täydellisyyttä.
– Syömishäiriöissä on usein mukana perfektionismia ja suorituskeskeisyyttä. Voisi kärjistäen sanoa, että meillä on riski sairastua kehonmuokkauskuumeeseen.
On vaikea nähdä, miten voimavarat riittävät.
Syömishäiriöiden tunnistamista vaikeuttavat Keski-Rahkosen mukaan erilaiset painoon, ikään ja sukupuoleen liittyvät stereotypiat. Syömishäiriöön sairastunut voi olla ali-, yli- tai normaalipainoinen. Laihuushäiriö tunnistetaan helpoimmin, mutta epätyypillisesti oireilevista vain joka kymmenes oireileva tunnistetaan.
– Miehet ja muunsukupuoliset ihmiset ovat pitkälti jääneet ulos keskustelusta. Toinen iso ryhmä ovat ylipainoiset, erityisesti keski-ikäiset ihmiset. Taustalla voi olla ahmimisongelmaa tai tunnesyömistä.
Kouluterveydenhuolto saa Keski-Rahkoselta kiitosta syömishäiriöiden tunnistamisessa ja hoidossa. Moni oireileva toipuu, eikä heitä tarvitse lähettää eteenpäin.
– Haluaisin, että apu tulee ihmisten luo. Tutkimuksemme mukaan joka kymmenes ihminen oireilee jotain syömishäiriön muotoa, joten erityyppisiä interventioita tarvitaan hoidon joka tasolle.
Keski-Rahkonen näkee yhtenä ratkaisuna tiiviit terapiapaketit, jotka olisivat saatavilla omaan puhelimeen. Hän muistuttaa, että bulimiaan on jo saatavilla itsehoitopainotteista, ammattilaisvetoista nettiterapiaa Mielenterveystalossa, josta löytyy myös tukipaketti syömishäiriöön sairastuneen läheisille.
Syömishäiriöt ovat korkeakouluopiskelijoille terveyspalveluja tarjoavassa Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiössä varsin pienessä roolissa. Vuonna 2020 mielenterveyssyyn vuoksi hoitoa sai 17 363 opiskelijaa, joista 0,4 prosenttia sai hoitoa syömishäiriöön. Kaikkiaan mielenterveyteen liittyviä käyntejä YHTS:ssä oli 81 648, joista 1,7 prosenttia liittyi syömishäiriöön.
Syömishäiriödiagnoosin saaneita opiskelijoita oli 356.
– Syömishäiriöihin liittyvissä luvuissa voi nähdä pientä kasvua verrattuna edellisvuoteen. Pitkällä tähtäimellä tilastot eivät ole ihan vertailukelpoisia, sillä ahmintahäiriö on tullut kuluneen kymmenen vuoden aikana kokonaan uutena syömishäiriönä anoreksian ja bulimian rinnalle, kertoo mielenterveystyön johtava ylilääkäri Tommi Väyrynen.
YTHS sai vuoden alusta hoidettavakseen yliopisto-opiskelijoiden lisäksi ammattikorkeakouluissa opiskelevat. Väyrynen arvioi, että syömishäiriöiden suhteellinen osuus mielenterveyteen liittyvissä käynneissä ei juuri muutu.
Syömishäiriöön sairastutaan usein 12–24-vuotiaana.
Miten asiantuntijat edistäisivät syömishäiriöiden ehkäisyä ja hoitoa? Tommi Väyrysen mielestä yleisesti ottaen mielenterveyden edistämistä pitää merkittävästi lisätä, muun muassa vahvistaa terveystapaamisten kattavuutta.
– Mielenterveyspalvelujen kysyntä kasvaa sellaista tahtia, että on vaikea nähdä, miten voimavarat riittävät. Lisäksi on vähän hullunkurista keskittyä korjaavaan toimintaan, kun vaihtoehtona on häiriöiden ehkäisy, Väyrynen sanoo.
Oireiluun kannattaa tarttua varhaisessa vaiheessa. Husin syömishäiriöyksikön apulaisylilääkärin Svetlana Oshukovan mukaan olisi tärkeää, että kiireenkin keskellä perheet ehtisivät syödä yhdessä.
– Silloin vanhemmat näkisivät aika pian, jos nuori pyrkii jättämään syömättä, pienentää annoksia, välttelee herkkuja tai väittää juuri syöneensä.
Oshukova toivoo myös, että mediassa ja koulussa ei puhuttaisi pelkästään ylipainon riskistä, vaan korostettaisiin säännöllisen, monipuolisen ja energialtaan riittävän syömisen tärkeyttä.
Syömishäiriöiden hoitoon tarvitaan matalan kynnyksen pisteitä, joissa hoidontarpeen arviointiin pääsee jopa ilman lähetettä. Anna Keski-Rahkonen nostaa malliksi Pietarsaaressa toimivan pienen erikoisosaajien yksikön, joka sai Pohjanmaan pois hoidon katvealueelta.
– Kiitos kuuluu myös sosiaalisen median vaihtoehtoisille kuvavirroille ja somessa toimiville mielenterveysaktivisteille.
Juttua muokattu 27.1.2021 klo 11.30: Pieni erikoisosaajien yksikkö sijaitsee Pietarsaaressa, ei Seinäjoella.
