Vähittäiskaupassa tulisi kieltää kaikkien tupakka- ja nikotiinituotteiden myynti. Nikotiinikorvaustuotteiden myynti tulisi sallia vain apteekissa reseptillä ja niiden käyttöön pitäisi aina liittää neuvonta ja tuki. Näillä keinoilla Suomessa onnistuttaisiin saavuttamaan Savuton Suomi 2030 -tavoitteet, joihin on jo jonkin aikaa kuulunut myös pääsy irti nikotiinista.
Tupakoinnin vähentyessä ovat nikotiiniaddiktiota ylläpitävät uudet nikotiinituotteet, kuten sähkösavukkeet ja nikotiinipussit, valtaamassa alaa (Walley ym. 2019). Lehtitietojen mukaan mm. nuuskan tavoin käytettävien, jopa myrkyllisiä määriä nikotiinia sisältävien nikotiinipussien takavarikot tullissa ovat hälyttävässä kasvussa (vuonna 2019 alle 20 ja vuonna 2020 yli 900, tulli.fi).
Tupakkateollisuus markkinoi näitä tuotteita vaarattomina savukkeiden korvaajina, mitä ne eivät kuitenkaan ole. Myös perinteisen nuuskan käyttö on rajusti lisääntynyt, korkeakouluopiskelijoilla jopa nelinkertaistunut vuoden 2012 jälkeen (thl.fi). Ruotsalaisessa suuressa väestötutkimuksessa (1978–2010) nuuskan käytön yksinään on todettu lisäävän kuolleisuutta: yksittäisistä syistä lisääntyivät kuolleisuus sydän– ja verisuonitauteihin ja syöpään (Byhamre ym. 2021).
Monet ihmisillä havaitut tupakan haitat on osoitettu eläimillä antamalla niille pelkästään nikotiinia (Vähäkangas ja Ekblad 2021).
Yhä nuoremmat kehittävät nikotiiniriippuvuuden
Nikotiinin vaikutukset sikiössä, lapsilla ja nuorilla ovat merkittävästi haitallisemmat kuin aikuisella. Nikotiinituotteiden tultua muotiin yhä nuoremmat kehittävät nikotiiniriippuvuuden, koska sikiöaikana, lapsuudessa ja nuoruudessa altistuminen nikotiinille lisää riskiä nikotiiniriippuvuuden syntymiselle myöhemmin (Kinnunen ym. 2019).
Riippuvuutta lisäävä vaikutus perustuu nikotiinin aivojen kehitystä häiritsevään vaikutukseen (Vähäkangas ja Ekblad 2021). Koska aivojen kehitys jatkuu nuoreen aikuisuuteen, häiritsee nikotiinin käyttö aivojen kehitystä siis myös lapsilla ja nuorilla. Geneettisistä syistä johtuen voimakas nikotiiniriippuvuus voi syntyä jo muutamasta käyttökokeilusta.
Ei nikotiini ole terveellistä aikuisillekaan. Tupakointi vähentää hedelmällisyyttä ja eläinkokeiden perusteella nikotiini vastaa suurelta osin tästäkin haitasta (Dai ym. 2015, Paccola ym. 2021).
Nikotiinialtistus heikentää haavojen parantumista ja leikkauksista toipumista (Morris ym. 2021). Nikotiini myös edistää syöpäkasvainten kehittymistä ja huonontaa syövän hoitotuloksia (Grando 2014).
Solutasolla nikotiini vaikuttaa laajasti: tumassa se voi vahingoittaa perimäaineksen sisältäviä kromosomeja ja mitokondrioissa vahingoittaa solun energian tuotantoa. Nikotiini myös lisää solujen jakaantumista ja estää ohjelmoitua solukuolemaa.
Nämä soluvaikutukset ovat tyypillisiä syöpää aiheuttaville aineille. Tupakointi lisää riskiä moniin syöpiin ja nuuskan käyttö on yhteydessä suusyöpään (Mu ym. 2021). Nikotiinin soluvaikutusten perusteella sen osuutta tupakan ja nuuskan syöpävaikutuksessa ei voi epäillä.
Nikotiinituotteet eivät edistä kansanterveyttä
Tupakkateollisuus on tähän asti mainostanut nuuskaa, sähkösavukkeita ja muita höyrystettäviä tupakkatuotteita elimistölle vähemmän vaarallisina kuin perinteinen tupakka.
Tämä ns. ”harm reduction” -ajattelu toistaa erehdyttävästi samaa markkinointikeinoa, millä kevytsavukkeiden haitalliset terveysvaikutukset naamioitiin huijaamalla ja koukuttamalla käyttäjiä.
Nikotiinituotteet eivät edistä kansanterveyttä ja nikotiinituotteiden käytön edistäminen on tupakkalain vastaista (Tupakkalaki 2022, luku 1, 1 §).
Tupakkateollisuuden julki tulleiden sisäisten dokumenttien mukaan tupakkayritykset ovat tietoisesti sekoittaneet julkista keskustelua tupakasta ja terveydestä. Tupakkateollisuus on luonut ja tukenut tutkimusorganisaatioita, joiden tarkoitus ei ole ollut saada selville totuutta tupakoinnin terveysvaikutuksista, vaan ylläpitää hyvin tuottavaa markkinaa (Cummings ym. 2007).
Edistämällä nyt nikotiinituotteiden ja savuttomien tupakka-ja nikotiinituotteiden käyttöä tupakkateollisuus yksinkertaisesti vääristelee tutkimustuloksia, jotka osoittavat, että tehokkain keino lopettaa nikotiiniaddiktio on yhdistää yksilötason ohjaus, ja tarvittaessa lääkehoito yhteiskunnallisiin toimiin, kuten lainsäädäntöön (Elias ym. 2018).
Lääkärit ovat avainasemassa
Nikotiinia sisältävien tuotteiden käyttöön tulee puuttua, koska tieteellinen näyttö nikotiinista osoittaa, että nikotiini 1) on erittäin myrkyllinen hermomyrkky, 2) vaikuttaa laaja-alaisesti elimistöön aiheuttaen sairauksia monissa elimissä ja elintoiminnoissa, 3) aiheuttaa merkittävää riippuvuutta, ja 4) on haitallisempi kehittyvässä elimistössä kuin aikuisella.
Lääkäreiden tehtävänä on tuoda esille nämä tosiasiat ja ohjata potilas hoitoon. Motivoitunut lopettaja hyötyy lääkehoidosta, mutta hän tarvitsee myös tukea.
Kirsi Vähäkangas, LKT, em. professori, Kuopio
Maria Juusela, LT, Erikoislääkäri, Espoo
Lue seuraavaksi: