Neitsyyden ympärille on kehittynyt maailmanlaajuinen miljardibisnes. Joillekin uskontokunnille, kuten muslimeille, ortodoksijuutalaisille ja hartaille katolisille, immenkalvon rikkoutumattomuus on edelleen avioliiton ehto, jolloin lukuisat yksityiset lääkärikeskukset rahastavat paitsi neitsyystutkimuksista, myös immenkalvon korjausleikkauksista.

Ilmiön laajuuden voi todeta naputtelemalla internetin hakumoottoriin sanan hymenoplastia englanniksi tai ranskaksi.

Lääketieteen ja kirurgian tohtorin, naistentautien erikoislääkärin Hannu Halilan arvion mukaan Suomessa kumpiakin toimenpiteitä tehdään muutamia kymmeniä vuodessa.

– Lähtökohtaisesti lääkärin ei tulisi suostua tällaisiin pyyntöihin, varsinkin jos kyseessä on vanhempien painostuksesta tehtävä tutkimus, Halila sanoo neitsyystutkimuksesta.

Hänen mielestään tutkimusta voi harkita vain siinä tapauksessa, että potilas sitä itse pyytää ja kyse on selvästi nuoren henkilökohtaisesta turvallisuudesta.

– Kriminalisoinnin sijaan tulisi pyrkiä aitoon kulttuurien väliseen vuoropuheluun, jossa perustellaan suomalaisen terveydenhuollon ja yhteiskunnan arvomaailmaa. Lapsen kohdalla voitaisiin kyllä pohtia kriminalisointiakin. Ainakin lääkärin on tehtävä lastensuojeluilmoitus, jos tyttöön kohdistuu ilmeinen väkivallan uhka, Hannu Halila evästää tilanteen eteen joutuvia kollegoita.

Plastiikkakirurgian erikoislääkäri Riikka Veltheim työskentelee yksityisellä Cityklinikalla, missä tehdään muutamia immenkalvoleikkauksia vuodessa, mutta ei neitsyystutkimuksia.

– Minulta ei ole sellaista koskaan edes pyydetty. Sinänsä toteamista ei mielestäni tarvita. Aikuinen nainen itse tietää, onko immenkalvo rikkoutunut penetroivan seksin myötä, Veltheim sanoo. Hän kertoo kuitenkin ymmärtävänsä kulttuurien erilaisuutta.

– Me lääkärit emme voi puuttua poliittisiin ja uskonnollisiin sääntöihin ja vuosisatoja vanhoihin perinteisiin. Tavoitteenamme on yksittäisen naisen auttaminen ja suojeleminen. Jos terveydenhuolto ei naisia auta, on vaarana, että näitä tutkimuksia tekee joku maallikko, mikä tietenkin lisää riskejä.

Englannissa feministijärjestöt vaativat alkuvuodesta immenkalvon korjausleikkausten kieltämistä. Aktivistien mielestä tapa vahvistaa naisten esineellistämistä.

Me lääkärit emme voi puuttua poliittisiin ja uskonnollisiin sääntöihin.

Tämä paikallispuudutuksessa tehtävä viidentoista minuutin operaatio on kuitenkin kultakaivos 22:lle lähinnä Lontoossa sijaitsevalle yksityisklinikalle.

Immenkalvon korjaaminen tikein maksaa noin 3 000 puntaa. Ranskassa ja Suomessa vastaavan operaation hinta on samaa suuruusluokkaa eli 3 000–4 000 euroa.

– Naisena ja plastiikkakirurgian erikoislääkärinä koen, että pystyn suhteellisen pienellä toimenpiteellä auttamaan toista naista ja poistamaan ongelman, mikä voisi muuten aiheuttaa hänelle kohtuutonta huolta ja pahimmassa tapauksessa jopa kuoleman riskin hänen uskonnollisessa yhteisössään, Riikka Veltheim kommentoi immenkalvoleikkausta.

Hän työskentelee myös Ruotsissa, missä hymenoplastiset leikkaukset ovat hiukan yleisempiä kuin Suomessa. Veltheimin mukaan on otettava huomioon, että koko Eurooppa ja samalla myös Suomi ovat muuttumassa multikulttuurisemmiksi.

Ranska, joka on kautta historiansa ollut kulttuurien kohtauspaikka, on kuitenkin päättänyt asettaa rajoja vieraista kulttuurista tuleville tavoille.

Immenkalvon korjaukset ovat edelleen sallittuja, mutta ensi vuoden alusta lähtien neitsyystutkimuksen suorittava lääkäri tai sairaanhoitaja joutuu teosta rikosoikeudelliseen vastuuseen. Rangaistuksena voi olla jopa vuosi vankeutta ja 15 000 euron suuruinen sakko.

– Neitsyystutkimus loukkaa naisen ihmisarvoa ja fyysistä koskemattomuutta, sisäministeri Gérald Darmanin perustelee uutta lakia ranskalaisissa tiedotusvälineissä.

Samoilla linjoilla on Maailman terveysjärjestö WHO. Se korostaa, että neitsyyttä ei voi varmuudella todeta gynekologisella tutkimuksella, koska naisten anatomioissa on eroja.

Joillakin immenkalvo pysyy ehjänä sukupuoliyhteydestä huolimatta, toisella se taas saattaa rikkoutua vaikka ratsastustunnilla, pyöräillessä tai tamponia käytettäessä. Lääkäriliiton Hannu Halila tietää, että immenkalvo voi jopa synnynnäisesti puuttua tai olla muuten epätäydellinen.

Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran 10.11.2020.