Viime tiistaina Porin Satasairaalassa ei ollut vielä yhtään koronapotilasta hoidettavana. Savonlinnan keskussairaalasta kerrottiin samana päivänä, että heidän sairaanhoitopiirissään on ollut vain kaksi koronatapausta.

Siitä huolimatta tulevaan epidemiaan on varauduttu molemmissa sairaaloissa kouluttamalla henkilökuntaa ja järjestämällä työvuoroja.

Eri puolille maata on muutaman viikon aikana pystytetty infektiopäivystyksiä, jotka on eristetty fyysisesti muista päivystyksistä. Niissäkin toiminta on toistaiseksi ollut rauhallista.

Pohjois-Kymen sairaalan infektiopäivystyksen asiakasmäärä oli alkuviikolla noin 30 potilasta vuorokaudessa. Etelä-Karjalan keskussairaalan infektiopäivystyksessä kävi viime viikonloppuna kahdeksan tunnin vuoron aikana noin kaksikymmentä ihmistä.

Toivottavasti paluu normaaliin ei muuta kaikkia uusia tapoja.

Kaikkia päivystykseen tulevia on kehotettu ottamaan ensin yhteys verkkopalveluiden tai puhelimen avulla. Se on vaikuttanut myös toimivan.

Etelä-Karjalan keskussairaalan päivystyksessä viime viikonloppuna poikennut tuttavani kertoi, ettei ole ikinä nähnyt päivystystä niin tyhjillään. Päivystävällä lääkärillä oli myös aikaa rupatella asiakkaidensa kanssa.

Toivottavasti tilanne maakunnissa säilyy yhtä rauhallisena. Se kuitenkin vaikuttaa epätodennäköiseltä, jos koronapiikki on tulossa vasta viikkojen tai kuukausien päästä.

Vaikea on olla miettimättä myös aikaa, jolloin tämä kaikki on ohi. Ruuhkautuvatko päivystykset sen jälkeen välittömästi, vai onnistuuko asioiminen edelleen etäyhteyksien avulla?

Valmistautuminen koronatilanteeseen on lisännyt yhteistyötä eri ammattiryhmien ja osastoiden välillä. Työntekijät ovat myös kouluttaneet toisiaan tilanteessa, jossa se on välttämätöntä. Toivottavasti paluu normaaliin ei muuta kaikkia uusia tapoja.

...

Oletko lääkäri, hammaslääkäri, proviisori tai farmaseutti? Kirjautumalla saat kaikki Mediuutisten digisisällöt käyttöösi maksutta.