Yhdysvalloissa nainen on saanut lapsen autopilotilla ajavassa Teslassa. The Philadelphia Inquirer haastatteli perhettä, jonka lapsi syntyi syyskuussa auton hoitaessa itsenäisen ambulanssin virkaa.

Kolmikymppinen pariskunta oli viemässä lasta esikouluun, kun perheen äidin lapsivedet pääsivät. Heidän pahaksi onnekseen liikenne ei aamuruuhkassa liikkunut juuri nimeksikään. Sairaalaan oli 20 minuutin matka, joten aviomies asetti sen määränpääksi Teslan autopilotille, piti toista kättä ratilla ja antoi toisen käden vaimolleen puristettavaksi supistusten aikana.

Sairaalan pihalla hoitajat tulivat leikkaamaan napanuoran etupenkillä syntyneeltä vauvalta ja sisällä moni heistä halusi tulla katsomaan "Tesla-vauvaa".

Vanhemmat miettivät yhtenä vaihtoehtona lapselle nimeä Tess, mutta päättivät lopulta toisin.