Suomen Apteekkariliitto ja Orion toteuttivat Suomen ensimmäisen lääkekuljetuksen robottilennokilla eli droonilla Helsingin Lauttasaaressa maanantaina 16.9.

Drooni kuljetti valikoiman itsehoitolääkkeitä Lauttiksen apteekilta Lauttasaaren Senioritalolle, jossa hoitohenkilökunta vastaanotti paketin.

─ Oli upeaa, että ensimmäinen lääkekuljetus droonilla onnistui hyvin! Suomalaiset apteekit haluavat olla edelläkävijöinä kehittämässä uusia, moderneja palveluja, kertoo Lauttiksen apteekin apteekkari Risto Holma tiedotteessa.

─ Uusi palvelu hyödyttäisi esimerkiksi asiakkaita, joilla yllättävän avuntarpeen tai sairauden vuoksi on hankaluuksia päästä asioimaan apteekkiin. Erilaiset kuljetusratkaisut osana palvelua tuovat apteekin lähelle, Holma jatkaa.

Toimituksen toteutti AI-startup Third Space Auto.

─ Robottilennokit ovat nopeita. Kun niihin yhdistetään lentoautomaatiojärjestelmä, kuten AI.Pilot-teknologiaan perustuvan ByDrone, apteekit ja sairaalat voivat toimittaa lääkkeitä hetkessä avun tarvitsijoille. Esimerkiksi meidän käyttämämme lennokki lentää kilometrin minuutissa. Lennokkien kantama vaihtelee 10 kilometristä jopa 110 kilometriin, toteaa Third Space Auton perustaja Arshia Gratiot.

Gratiotin mukaan tällaiset esittelytilaisuudet ovat todella tarpeen, koska niiden avulla lääketeollisuus ja viranomaiset voivat kannustaa logistiikka-alaa muuttamaan toimintatapojaan.

– Uskon, että parin vuoden kuluessa tällaiset järjestelmät otetaan käyttöön maaseudulla, saaristossa ja muilla vaikeapääsyisillä seuduilla, joilla niille on todella tarvetta

Paketti tallessa. Drooni kuljetti senioreille testilennolla kipulääkettä.

Maanantain demolento on osa yhteishanketta, jossa selvitettiin droonikuljetusten käyttömahdollisuuksia ja hyötyjä lääkkeiden toimituksessa. Hanke toteutettiin tutkimus- ja kehitysyhteistyönä Aalto-yliopistossa poikkitieteellisesti eri alojen opiskelijoiden kanssa. Aalto-yliopiston tutkimusryhmät kartoittivat muun muassa droonikuljetusten palvelumuotoilua ja lainsäädäntöä.

Apteekkariliiton toiveena on, että droonikuljetukset voisivat olla arkipäivää tulevaisuudessa. Liitto on kehittänyt useiden vuosien ajan apteekkien digitaalisia palveluja. Yli 200 apteekkia on ottamassa lähitulevaisuudessa käyttöön uuden verkkopalvelualustan, johon on integroitu verkkoapteekki.

Orion on mukana yhteishankkeessa ainoana lääkeyhtiönä, ja haluaa yhdessä apteekkien kanssa mahdollistaa uudenlaisia ratkaisuja, joilla voidaan palvella asiakkaita entistä monipuolisemmin ja tarvelähtöisemmin. Suomalaiset ovat nopeita omaksumaan uusia sovelluksia ja moderneja palveluita, ja niiden käyttö yleistyy myös osana lääkehoitoa.