Hongkong

Kiinan erityishallintoalueella Hongkongissa on vahvistettu kaksi tapausta Etelä-Afrikasta peräisin olevaa koronavirusvarianttia. Hongkongin terveysviranomaiset julkaisivat tiedot tapauksesta myöhään torstaina illalla paikallista aikaa.

Hongkongin pörssi oli muiden Aasian pääpörssien tapaan usean prosentin alamäessä perjantain kauppapäivän aikana.

Alkuperäinen tapaus oli päätynyt kaupunkiin Etelä-Afrikasta kaupunkiin jo 11. marraskuuta palanneen matkailijan mukana. Toisen tapauksen vahvistettiin saaneen tartunnan alkuperäiseltä viruksen kantajalta kummankin henkilön ollessa saman karanteenihotellin vastapäisissä huoneissa.

Hongkong noudattaa Manner-Kiinan tapaan nollatoleranssia koronavirustartuntojen suhteen. Jokaisen kaupunkiin tulevan henkilön on suoritettava jopa 21 päivän mittainen omakustanteinen hotellikaranteeni, jonka aikana edes hotellihuoneen ikkunaa ei saa avata.

Viereisissä huoneissa karanteenissa olleet henkilöt on siirretty erilliseen karanteenikeskukseen. Alkuperäisen tartunnan saanut henkilö ei ollut käyttänyt terveysturvallisuusstandardien mukaista hengitysmaskia.

Kaupunkiin matkustava henkilö testataan koronaviruksen varalta useaan kertaan hotellikaranteenin aikana. Ylipäätään Hongkongiin lähteville lennoille ei pääse, mikäli koronavirustesti ei ole negatiivinen ja mikäli matkustavalla henkilöllä ei ole kahta koronavirusrokotusta.

Hongkong on onnistunut koko pandemian ajan pitämään koronavirustartunnat ja siitä johtuneet kuolemantapaukset verrattain pieninä. Kaupungissa on täysimittainen rokotusohjelma, johon kuuluu sekä Pfizer-Biontechin että Sinovacin kehittämiä rokotteita.

Keskimääräinen rokotusaste alueella on noin 70 prosenttia. Alueen ikääntyneen väestön keskuudessa rokotusaste kuitenkin on 44 prosenttia 70–80 vuotta täyttäneiden joukossa ja alle 18 prosenttia 80 vuotta täyttäneiden joukossa.