Tutkijat ovat selvittäneet, mistä pinnoista lentomatkustajat saavat flunssan tai influenssan todennäköisimmin, kertoo Talouselämä.

Pahin virusten levittäjä ei heti tulisi mieleen. Se on turvatarkastus.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen erityisasiantuntija Niina Ikonen tutki Helsinki-Vantaan kentän 13 pintaa, joita matkustaja koskevat säännöllisesti. Lisäksi tutkimukseen otettiin ilmanäytteitä.

Tutkimus suoritettiin 2016 flunssakauden aikana.

Pahin virusten levittäjä on tosiaankin turvatarkastus. Tarkastuksessa käytetyistä muovilaatikoista otettiin kahdeksan näytettä. Viruksia löytyi neljästä näytteestä ja niitä oli neljää lajia: adenovirus, influenssa A, rinovirus ja koronavirus OC43.

Ne voivat kaikki johtaa tartuntaan, jonka oireet vaihtelevat nuhasta ja kuumeesta aina kouristuksiin ja virtsatietulehduksiin.

Turvatarkastusten alueelta otettiin myös neljä näytettä ilmasta. Niistä yhdestä löydettiin adenovirusta.

Turvatarkastuksen läpäiseminen ilman, että koskee käsin muovilaatikoihin, vaatii lähes akrobaattisen suorituksen, kirjoittaa Talouselämän toimittaja Ilkka Jauhiainen.

Kun laatikkoa on koskenut, kannattaa siirtyä heti vessaan pesemään käsiä.

Vessa olikin tutkimuksessa hygieeninen paikka. Vessan istuimen yläpuolesta, pöntön huuhtelunapista ja vessakopin lukkonapista otettiin kaikista 14 näytettä.

Yhdestäkään ei löytynyt viruksia.

Pahoihin paikkoihin kuului Helsinki-Vantaan lasten leikkialue ja erityisesti siellä oleva muovinen koiralelu. Se on saattanut sairastuttaa kymmeniä, jopa satoja lapsia. Lelusta otettiin kolme näytettä, joista kahdesta löytyi adeno- ja rinoviruksia.

Viruksia löytyi myös apteekin maksupäätteen napeista.

Julkaisemme uudelleen Mediuutisissa aiemmin julkaistuja, luetuimpia juttujamme. Tämä juttu on julkaistu ensimmäisen kerran 30.08.2018.