Sipoossa alettiin syksyllä 2015 kokeilla toimintamallia, jossa muun muassa diabetes-, masennus- ja stressipotilaita ohjattiin metsäretkille. Toiminta keräsi niin rohkaisevia tuloksia, että se jäi pysyväksi osaksi Sipoon sosiaali- ja terveyspalveluja, kertoo Sipoon Sanomat.

Sipoossa luotu Terveysmetsä-toiminta on leviämässä pikkuhiljaa eri puolille Suomea. Terveysvaikutteisia metsäretkiä on jo järjestetty ainakin Keski-Suomen sairaanhoitopiirin kunnissa, ja niitä on suunnitteilla eri paikkakunnilla.

”Metsäretkireseptin” voi antaa lääkäri, hoitaja tai sosiaalialan ammattilainen. Sipoossa on muodostettu vuosittain kaksi 10–20 asiakaan retkeilyryhmää.

– Ryhmissä on nykyisin kaikenlaisia fyysisistä ja henkisistä ongelmista kärsiviä aikuisia. Mukana on myös ihmisiä, joilla on vaikeita elämäntilanteita, Sipoon johtava lääkäri Anders Mickos sanoo Sipoon Sanomissa.

Metsäretket ovat yleisesti lieventäneet potilaiden ahdistusta ja stressiä.

– Vielä ei ole riittävästi näyttöä metsäretkien tehosta yksittäisten sairauksien hoidossa. Tästä odotetaan jatkossa enemmän tutkimuksia, Mickos sanoo.

Sipoon Terveysmetsä-toiminta liittyy tutkimukseen, jota rahoittaa vielä tämän vuoden Lapsi ja luonto -säätiö. Sen jälkeen Sipoo aikoo järjestää retkiä omin varoin. Mickosin mukaan toiminnan kustannukset ovat pienet mutta terveysvaikutukset ovat suuret.

..

Oletko lääkäri, hammaslääkäri, proviisori tai farmaseutti? Kirjautumalla saat kaikki Mediuutisten digisisällöt käyttöösi maksutta.

Lue myös: