Hyvää meneillään olevaa IBD-viikkoa ajassa, jossa tulehdukselliset suolistosairaudet mystisesti ja merkittävästi lisääntyvät! IBD-kentällä on viime vuodet väreillyt kysymys, onko tilanteeseen saatavissa apua potilaan kotona tehtävistä pikatesteistä ja omaseurannasta.

Kööpenhaminan yliopistosairaalassa siitä saatiin lupaavia tuloksia jo runsaat neljä vuotta sitten. Sähköistä omaseurantaa tekevillä taudin pahenemisvaiheet olivat selvästi lyhyempiä kuin poliklinikalla kontrollissa käyvillä. IBD-potilaiden käynnit poliklinikalla harvenivat huomattavasti.

Pahenemisvaiheiden vähentämisen taustalla arvioitiin olevan sen, että potilaat saattoivat ottaa tarvittaessa sähköisen yhteyden poliklinikalle – aiemmin he sinnittelivät vaivojensa kanssa seuraavalle vastaanottokäynnille asti.

Sähköisten yhteydenottojen määrä lisääntyi silti vain vähän.

Suomessakin on tutkittu IBD:n omaseurannan lisäämistä. Tuorein tutkimuksista lienee heinäkuussa Scandinavian Journal of Gasetroenterology -lehdessä julkaistu artikkeli, jonka ensimmäinen kirjoittaja on sisätautien ja gastroenterologian erikoislääkäri Anna-Maija Puolanne Husista.

Kyseessä oli 180 potilaan satunnaistettu vuoden mittainen real life -tutkimus, jossa potilaiden käytössä oli kalprotektiinin määrää ulosteessa mittaava pikatesti ja oirekysely joka toinen kuukausi tai aina oireiden pahetessa.

Tulkitsen niin, että tulokset olivat sekä lupaavia että hiukan pettymys.

Pettymys sikäli, että potilaiden sitoutuminen IBD:n omaseurantaan oli melko heikkoa; vaikeaa IBD:tä sairastavilla se oli tosin parempaa kuin muilla. Lupaavaa oli se, että omaseuranta-potilaat tarvitsivat vähemmän käyntejä poliklinikalla kuin kontrolliryhmä.

Toisin kuin Tanskassa, taudin kulussa ei Suomessa ollut eroa ryhmien välillä. Miksiköhän ei?

Tulokset olivat sekä lupaavia että hiukan pettymys.