Hampaiden säännöllinen puhdistaminen on paras tapa ehkäistä hammassairauksia, muttei aina riittävä. Hampaiden pesu jättää usein jälkeensä mikroskooppista plakkia.

Nyt suomalaistutkijoiden kehittämä turvallinen menetelmä auttaa taltuttamaan haitalliset bakteerit hampaista. Aalto-yliopiston ja Husin tutkijoiden perustama Koite Health Oy tuo kotikäyttöön tarkoitetun laitteen markkinoille loppuvuoden aikana. Laite toimii niin, että se tappaa hampaiden reikiintymistä aiheuttavia Streptococcus mutans -bakteereja sekä ientulehdusbakteereja.

– Hammassairaudet johtuvat bakteeriyhdyskunnan yhteisvaikutuksesta, ja Mutans-streptokokin rooli hampaiden reikiintymisessä on keskeinen. Mutans toimii eräänlaisena plakin pääviulistina, joka aloittaa konsertin. Se kiinnittyy ensimmäisenä hampaaseen ja avaa ovet muille bakteereille, kertoo menetelmän toinen kehittäjä, tutkijana ja Uuden lastensairaalan sydänkirurgina työskentelevä Tommi Pätilä tiedotteessa.

Jo aiemmin hammaslääkäreille klinikkakäytöstä tuttu menetelmä perustuu kaksoisvalohoitoon.

Hoito uudella menetelmällä aloitetaan poretabletista ja vedestä sekoitettavalla suuhuuhteella. Huuhdetta purskutellaan suussa 30 sekunnin ajan, jolloin sen sisältämä valoherkkä aine kiinnittyy plakkiin.

Aine aktivoidaan hampaiden väliin asetettavan valoannostelijan avulla. Kaksoisvalohoitoa annetaan koko hampaistolle kymmenen minuutin ajan.

– Poretabletin valoherkkä aine tarttuu bakteerin pintarakenteisiin. Punainen valo aktivoi aineen aiheuttaen bakteeria tappavan reaktion. Samaan aikaan annettava antibakteerinen sinivalo tehostaa vaikutusta merkittävästi, Pätilä selittää.

Bakteereja tappavaa valoa on hyödynnetty lääketieteessä aiemminkin. Suussa elävät bakteerit pystyvät kuitenkin suojautumaan antibakteeriselta siniseltä valolta rakentamalla ympärilleen suojan erilaisista sokereista.

Huuhteen ja bakteerien omiin sisäisiin rakenteisiin tehoavan kaksoisvalon yhdistelmältä ne eivät kuitenkaan pysty suojautumaan.

Tutkimuksissa laitteen on todettu vähentävän MMP-8 -entsyymin eli parodontiitissa erittyvän ja siitä kertovan biomerkkiaineen erittymistä. Se vähensi myös plakin muodostumista, hampaiden reikiintymistä ja parodontiittia aiheuttavien bakteerien määrää.

Tutkimusten perusteella hoidon vaikutus kohdistuu vain haluttuihin bakteereihin ja suun bakteerifloora säilyy monimuotoisena. Kaksoisvalohoitoon ei myöskään muodostu resistenssiä.

Lähes kaikilla maailman ihmisillä on reikiä hampaissa jossain elämänvaiheessa, ja noin 70 prosentilla on eriasteista ientulehdusta. Parodontiittia eli hampaan kiinnityskudossairautta sairastaa yli puolet 30 vuotta täyttäneistä suomalaisista.

10 min. Kaksoisvalohoitoa annetaan koko hampaistolle kymmenen minuutin ajan. Koite Health

Suun piilevät ja krooniset tulehdukset voivat edesauttaa monien vakavien sairauksien kuten sydän- ja verisuonitautien, diabeteksen ja keuhkosyövän syntyä sekä moninkertaistaa ennenaikaisen synnytyksen riskin odottavilla äideillä.

Tutkijat korostavat, että huolellinen suuhygienia on edelleen paras tapa ehkäistä hammassairauksia. Kaksoisvalohoidosta hyötyvät erityisesti ihmiset, joilla on aggressiivinen hammasbakteerikanta, yleissairauksia tai esimerkiksi reumatismista johtuvia ongelmia hammashygieniasta huolehtimisessa. Erityisryhmiä ovat myös syöpää sairastavat ja lapset, joiden hampaat ovat alttiimpia reikiintymiselle.

– Toivomme, että kehittämämme tuote auttaisi ylläpitämään erityisesti syöpäpotilaiden suunterveyttä raskaiden hoitojen aikana sekä ehkäisemään ientulehdusta diabeetikoilla. Diabetes kasvattaa ientulehduksen riskiä kymmenkertaiseksi. Tuote soveltuu myös päivittäiseen hampaiden puhdistamiseen ja suuterveyden ylläpitoon, sanoo menetelmän toinen kehittäjä, Aalto-yliopiston tutkijana työskentelevä Sakari Nikinmaa tiedotteessa.

Kaksoisvalohoito on Biodesign Finland -projektin satoa. Biodesign Finland pohjautuu Stanfordin yliopistossa kehitettyyn Biodesign-konseptiin, jossa monialaiset tiimit kehittävät lääketieteellisten ongelmien ratkaisuun tekniikkaa, joka voidaan myös kaupallistaa.

Oletko lääkäri, hammaslääkäri, proviisori tai farmaseutti? Kirjautumalla saat kaikki Mediuutisten digisisällöt käyttöösi maksutta.