Suun ja hampaiden hoitoon on turvallista mennä koronaepidemiasta huolimatta. THL:n mukaan ei ole tiedossa, että hammashoidossa olisi tapahtunut koronavirustartuntoja.

Suun ja hampaiden terveys vaikuttaa monin tavoin kokonaisterveyteen. Suun hoito on erityisen tärkeää niillä, joilla on pitkäaikaissairauksia.

– Suun sairaudet saattavat heikentää esimerkiksi diabeteksen ja reuman hoitotasapainoa, ja ne ovat muun muassa sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöitä. Suun tulehdukset on hoidettava ennen tekonivelleikkausta ja joidenkin lääkehoitojen aloitusta, sanoo THL:n asiantuntijahammaslääkäri Ulla Harjunmaa tiedotteessa.

Infektioilta suojaaminen kuuluu hammashoidon päivittäiseen rutiiniin. Hoitotila puhdistetaan jokaisen hoitokäynnin jälkeen desinfiointiaineilla, jotka tehoavat myös koronavirukseen.

Suun terveydenhuollon ammattilainen tekee ajanvarauksen yhteydessä hoidon tarpeen arvion ja kysyy koronavirusinfektioon liittyvistä oireista ja altistuksesta. Jos asiakkaalla on todettu koronavirustartunta tai hänellä epäillään tartuntaa, hänelle annetaan kiireellinen hammashoito erillään muista potilaista.

Hoitolat varmistavat, että potilaiden odotusaika on mahdollisimman lyhyt, ja että odotustiloissa on mahdollisuus noudattaa turvavälejä. Odotustilassa on potilaita varten myös käsidesiä.

Yli 70-vuotiaiden ja muiden vakavan koronavirusinfektion riskiryhmiin kuuluvien turvallisuudesta huolehditaan erityistoimin. Hoito järjestetään niin, että riskiryhmät kohtaavat mahdollisimman vähän muita ihmisiä käyntinsä aikana.

Oletko lääkäri, hammaslääkäri, proviisori tai farmaseutti? Kirjautumalla saat kaikki Mediuutisten digisisällöt käyttöösi maksutta.