Koronaepidemian yhteydessä on puhuttu uudesta lapsipotilailla havaitusta hyperinflammatorisesta oireyhtymästä, jolla on ollut ajallinen yhteys sairastettuun covid-19-infektioon.

Yhteys on vasta epäily, mutta oirekuvaan kuuluu kuume, tulehdukseen viittaavat laboratoriolöydökset ja yhden tai useamman elinjärjestelmän vakava, sairaalahoitoon johtava ongelma ilman selvää syytä, kuvaili Duodecim hiljattain. Jopa puolelle näistä potilaista on kehittynyt tehohoitoa vaativa sydämen vajaatoiminta ja verenkiertovajaus.

Eilen tiistaina JAMA Pediatric -tiedelehdessä julkaistiin tähän mennessä laajin tutkimus tästä oireyhtymästä (Multisystem Inflammatory Syndrome in Children, MIS-C) kärsivistä yhdysvaltalaisista potilaista. Tutkimus tehtiin Yhdysvaltojen tartuntatautikeskuksen (Centers for Disease Control and Prevention, CSCP) tutkijoiden johdolla.

Yli tuhannen tapauksen tutkimuksessa selvisi, että 75 prosentissa todettu covid-19-infektio ei alun perin aiheuttanut lapsille näkyviä oireita. Silti 2–5 viikkoa myöhemmin lasten vointi heikkeni sairaalahoitoa vaativaksi hyperinflammatoriseksi oireyhtymäksi, kertoo New York Times.

Tutkijat epäilevät, että osalla lapsista ja joillakin aikuisilla tällainen oireilu alkaa, kun keho on tuottanut maksimimäärän vasta-aineita koronavirukselle. Vielä ei tiedetä, miksi näin tapahtuu osalla lapsista.

– Tämä tarkoittaa, että perusterveydenhuollossa lapsia hoitavien lääkärien on syytä olla erittäin tarkkoina. Lapsilla covid-19-infektio on usein oireeton, sanoo New York Timesissa Bostonin lastensairaalan lasteninfektioiden erikoislääkäri Jennifer Blumenthal, joka ei ollut mukana tutkimuksessa.

Valtaosa sairastuneista on perusterveitä.

Lastenlääkärit Emmi Helle, Tea Nieminen, Tiina Ojala, Santtu Heinonen ja professorit Harri Saxén ja Olli Vapalahti kertoivat tammikuussa artikkelissaan Duodecimissa, että kuolleisuus hyperinflammatoriseen oireyhtymään on 1–2 prosentin luokkaa.

Taudin pitkäaikaisvaikutuksia verenkiertoon ja sydämen toimintaan ei heidän mukaansa vielä tiedetä.

Julkaistujen tutkimusten perusteella hyperinflammatoriseen oireyhtymään sairastuneiden mediaani-ikä on 9–11 vuotta. Tautia esiintyy hieman enemmän pojilla kuin tytöillä, ja se on yleisempi tummaihoisilla ja etniseltä taustaltaan latinalaisamerikkalaisilla.

Valtaosa sairastuneista on perusterveitä.

Verrattuna akuutin covid-19-infektion vuoksi sairaalassa hoidettuihin lapsiin hyperinflammatorisen oireyhtymän kriteerit täyttävät lapset olivat selvästi vanhempia ja etniseltä taustaltaan useammin muita kuin valkoihoisia.