Syksyllä 2017 suomalaista lääkehuoltoa ravisteli lääketukku Oriolan tapaus: sen uusi toiminnanohjausjärjestelmä tökki päivästä toiseen, eivätkä kaikki asiakkaat saaneet tilattuja lääkkeitä. Vain 72 prosenttia lääkkeistä pystyttiin toimittamaan apteekkeihin ja sairaaloihin normaalisti.

Lääkealan turvallisuusvirasto Fimea teki tilanteesta lokakuussa 2017 tarkastusraportin, jonka saamisesta julkiseksi on väännetty kättä oikeusasteita myöten viimeiset kaksi vuotta.

Yleisradion mukaan Suomen Tietotoimisto STT pyysi tarkastuspöytäkirjaa Fimealta, joka olisikin pöytäkirjan pääosin toimittanut. Oriola haki kuitenkin Pohjois-Savon käräjäoikeudesta marraskuussa 2017 päätöksen, joka kielsi Fimeaa luovuttamasta raporttia medialle 50 000 euron uhkasakon uhalla ja valitti Fimean päätöksestä hallinto-oikeuteen.

Kun hallinto-oikeus määräsi raportin julkiseksi, Oriola haki valituslupaa korkeimmalta hallinto-oikeudelta (KHO). Viime viikon keskiviikkona KHO kuitenkin päätti, ettei se ota asiaa käsiteltäväkseen. Fimea toimitti raportin STT:lle tänään keskiviikkona, kertoo Yle.

Mitä raportista sitten paljastui?

Ylen mukaan osa apteekeista ei saanut lääketoimituksia ollenkaan syyskuussa 2017, eikä lääketukkuri Oriola ei ollut huolehtinut kylmäketjusta kriittistenkään lääkevalmisteiden osalta.

Asiakkaille ei ilmoitettu toimituskatkoksista ja huumaavien lääkkeiden käsittelyssä sekoiltiin.

Se, ettei ongelmista tiedotettu, vaikeutti raportin mukaan lääkehoitojen ja lääketieteellisten toimenpiteiden toteutumista.

Tarkastajat eivät kuitenkaan esittäneet Oriolan toimiluvan perumista, koska lääkejakelua ei haluttu vaarantaa enempää.

...

Oletko lääkäri, hammaslääkäri, proviisori tai farmaseutti? Kirjautumalla saat kaikki Mediuutisten digisisällöt käyttöösi maksutta. Klikkaa tästä.

Lue myös: