Itä-Suomen yliopistossa tarkastettavassa väitöskirjassa on kehitetty uusi menetelmä unibruksismin eli unenaikaisen hampaiden narskuttelun, kiristelyn ja yhteenpuremisen vakavuusasteen määrittelyyn.

Tähän asti unibruksismin diagnostiikka on ollut kahdenlaisen keinon – kalliin tai epätarkan – varassa, joten keksintö on edistysaskel toimintahäiriön tuntemuksen parantamisessa.

Unibruksismista kärsii arviolta 8–15 prosenttia väestöstä. seurauksia ovat hammasvauriot, leuan, suun ja kasvojen alueen kiputilat sekä purentaelimistön toimintahäiriöt.

Unibruksimin yleisyydestä huolimatta sen syntymekanismi tunnetaan verrattain huonosti, ja yhteys unibruksismin vakavuusasteen ja havaittujen oireiden vakavuuden välillä on epäselvä. Unibruksismin hoito perustuu suurelta osin oireiden lievittämiseen ja ennaltaehkäisyyn, mutta hoitomenetelmien pitkäaikaisvaikutuksista on olemassa vain vähän luotettavaa julkaistua tietoa.

Eräs syy näihin puutteisiin on se, että unibruksismin vakavuusasteen määrittämiseksi ei ole olemassa menetelmää, joka olisi samanaikaisesti luotettava, tarkka, edullinen ja helposti saatavilla oleva.

Toistaiseksi tarkka unibruksismin vakavuusasteen määrittäminen edellyttää biosähköisiä mittauksia, joista sairaalassa toteutettava unipolygrafia on kaikista kattavin, tarkin ja luotettavin menetelmä.

Unipolygrafian käyttö on kuitenkin suhteellisen kalliina menetelmänä rajoitettu vakavimpien unihäiriöiden diagnosointiin ja tutkimukseen.

Vaikeusasteen määrittämiseen on olemassa myös useita yksinkertaisia, lähinnä vain puremalihasten sähköistä toimintaa mittaavia yksinkertaisempia laitteita. Potilaiden omatoimisesti käyttämien laitteiden tarkkuus on kyseenalainen, sillä niillä ei voi erottaa unibruksismia muista unenaikaisista puremalihasten toiminnoista - kuten haukottelusta tai nieleskelystä.

Useissa tapauksissa tämä voi johtaa vakavuusasteen virheelliseen tulkintaan.

Filosofian maisteri Tomi Miettinen on tutkinut väitöskirjassaan ohuille, taipuisille muovikalvoille tulostettujen hydrogeelipäällystettyjen elektrodisettien soveltuvuutta unibruksismin vakavuusasteen määrittämiseen.

Elektrodisettien todettiin soveltuvan erinomaisesti unibruksismin vakavuusasteen määrittämiseen osana kotiolosuhteissa tehtävää unipolygrafiaa. Helppokäyttöisen menetelmän diagnostinen tarkkuus oli vastaava kuin unipolygrafiassa, joten se havaittiin hyvin luotettavaksi: yhdeksän kymmenestä kotimittauksesta olivat hyvälaatuisia.

Tutkimuksessa myös todettiin, että unibruksismin luotettava vakavuusasteen määrittäminen voi vaatia onnistuneenkin unipolygrafian toistamisen useina peräkkäisiä öinä.