Psykoterapiakeskus Vastaamon vt. toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja on irtisanoutunut yhtiön palveluksesta. Asiasta uutisoi MTV.

Vastaamon yhtiökokous on MTV Uutisten tietojen mukaan kutsutte koolle kuluvan viikon torstaina päättämään yrityksen toiminnan jatkamisesta.

Lokakuussa Vastaamon vt. toimitusjohtajana aloittanut Pirttijärvi on toiminut aiemmin muun muassa eläinlääkäriketju Evidensian toimitusjohtajana, Stockmannin henkilöstöjohtajana sekä vuonna 2019 Esperi Caren toimitusjohtajana.

Esperi Caren toimitusjohtajana Pirttijärvi korvasi Marja Aarnio-Isohannin, joka joutui jättämään tehtävänsä Esperin hoivakodeissa havaittujen epäkohtien vuoksi. Stockmannin aikana Pirttijärvi kävi läpi kahdet isot yt-neuvottelut.

Vastaamo joutui viime syksynä laajan tietomurron kohteeksi. Arkaluontoisia potilastietoja haltuunsa saanut kiristäjä lähestyi yhtiön asiakkaita kertoen, että hänellä on hallussaan tuhansia potilastietoja, jotka hän voi julkaista, ellei hänen vaatimuksiinsa suostuta.

Hakkeri kertoi englanninkielisissä viesteissään, että oli kiristänyt yrityksen toimitusjohtajalta 40:tä virtuaalivaluutta bitcoinia. Vastaamon toimitusjohtajana tuolloin toiminut Ville Tapio irtisanottiin tapauksen seurauksena.

Vuoden 2019 keväällä Intera Partnersin Rahasto III osti 70 prosentin osuuden Vastaamosta. Ennen kauppaa Ville Tapio omisti yhdessä Nina Tapion kanssa osakkeista 86 prosenttia. Loput omisti Perttu Tapio. Yhtiön nykyinen omistaja on vaatinut yrityskaupan purkamista.