Monisairastavuus lisääntyy väestön ikääntyessä, ja monisairaat ovat keskeinen potilasryhmä koko terveydenhuoltojärjestelmässä. Ensimmäinen suomalainen tälle potilasryhmälle laadittu Käypä hoito -suositus linjaa tavoitteeksi tunnistaa erityisesti riskissä olevat monisairaat potilaat. Suositus korostaa hoidon jatkuvuutta ja keskittymistä potilaan kokonaistilanteeseen yksittäisten sairauksien sijaan. Keskeinen osa hyvää hoitoa on hoitosuunnitelma.

Käypä hoito -suosituksissa on käsitelty yleensä yksittäisten sairauksien hoitoa, ja monisairaat ja monilääkityt potilaat on rajattu aiheen ulkopuolelle. Hoitosuosituksen tavoitteena on nyt tunnistaa erityisesti ne riskissä olevat monisairaat potilaat, joiden elämänlaatu tai toimintakyky on heikentynyt, tai heillä on kohonnut riski ennenaikaiseen kuolemaan, tai riski joutua sairaalahoitoon tai palveluasumiseen.

Suomessa monisairaita arvioidaan olevan 18–64-vuotiaista miehistä noin 30 ja naisista noin 44 prosenttia. Ikääntyminen lisää monisairastavuutta niin, että 65–85-vuotiaista miehistä ja naisista heitä on jo lähes 80 prosenttia.

– Monisairaan potilaan tunnistaminen on edelleen haaste terveydenhuollossa. Näillä potilailla on vähintään kaksi pitkäaikaista sairautta, vammaa tai toiminnanvajausta, mutta paljon muitakin ongelmia, joita kaikkia usein hoidetaan erillisinä sairauksina. Käytämme suosituksessa riskissä olevien monisairaiden tunnistamisen apuna Ison-Britannian terveydenhuoltoa ohjaavan viranomaisen (The National Institute for Health and Care Excellence NICE) määritelmiä, sanoo Käypä hoito -suositustyöryhmän puheenjohtaja Tuomas Koskela tiedotteessa.

Riskissä olevaksi monisairaaksi potilaaksi määritellään potilas, jos hän käyttää runsaasti palveluja ja hänellä on sekä ruumiillisia sairauksia että mielenterveyden ongelmia. Lisäksi riskitekijöinä pidetään gerasteniaa, monilääkitystä ja vaikeuksia selviytyä arjessa.

Riskissä olevan monisairaan potilaan tunnistaminen on haastavaa

Riskissä olevan monisairaan potilaan tunnistamisessa ja hoidossa kokonaistilanteen huomioon ottava lähestymistapa on oleellista kaikille kliinistä työtä tekeville ammattihenkilöille. Tunnistaminen voi tapahtua kliinisessä työssä tai esimerkiksi potilaskertomustietoja hyödyntäen. Tunnistamisessa voidaan käyttää apuna esimerkiksi tietoja kaatumisista, ennakoimattomista päivystyskäynneistä ja käytössä olevien lääkkeiden lukumäärästä.

– Valitettavasti riskipotilaiden tunnistamiseksi meillä Suomessa ei toistaiseksi ole olemassa validoitua riskityökalua. Sairauskertomustietoa automaattisesti hyödyntävälle riskityökalulle on terveydenhuollossamme selkeä tarve. Jos potilaita ei osata tunnistaa, on vaarana, että heitä myös hoidetaan sattumanvaraisesti.

Koskelan mukaan kehittyneillä potilastietojärjestelmillä voitaisiin paremmin tunnistaa myös henkilöt, joilla on samaan aikaan sekä somaattisia että psyykkisiä sairauksia. Kokeneet kliinikot ottavat tämän huomioon, mutta systemaattista tapaa näiden riskipotilaiden tunnistamiseen ei vielä ole.

– Monisairaan potilaan hoidossa tutkimusnäyttöä on myös jonkin verran yksilöllisestä hoitosuunnitelmasta, jonka laatimiseen ja tavoitteiden asetteluun myös potilas itse osallistuu. Lisäksi olisi turvattava potilaan hoidon jatkuvuus, jonka positiivisista vaikutuksista on vahva näyttö, ja joka on tutkimustiedonkin perusteella heikentynyt viimeksi kuluneiden vuosikymmenten aikana Suomessa. Hoidon pirstoutuminen useille tahoille kuormittaa potilasta hoitavia ammattilaisia, mutta ennen kaikkea itse potilasta.

Tutkimustietoa monisairaiden potilaiden laadukkaasta ja vaikuttavasta hoidosta on toistaiseksi vielä vähän tilan yleisyyden huomioon ottaen.

Lue myös: