Kun perheeseen odotetaan kaksosia tai kolmosia, liikkuu mielessä lukuisia kysymyksiä uudesta elämäntilanteesta. Alueelliset monikkoperheyhdistykset järjestävät yhdessä julkisen terveydenhuollon sairaaloiden ja neuvoloiden kanssa monikkoperhevalmennusta kuudellatoista paikkakunnalla.

Monikkoperhevalmennuksessa käydään läpi monikkoraskauden ja -synnytyksen erityispiirteitä, puhutaan imetyksestä, monikkoarjesta sekä vanhempien jaksamisesta. Valmennus on 1–4 kerran pituinen, ja on toivottavaa, että perheen molemmat vanhemmat osallistuvat siihen.

Valmennukseen osallistuvat odottajat ovat kokeneet saaneensa sieltä arvokasta tietoa ja vertaiskokemuksia, joiden avulla monikkovanhemmaksi kasvaminen on sujunut helpommin.

– Paras valmennuskerta oli se, kun sinne saapui myös yksi kolmosten äiti. Katsoin häntä taukoamatta, hän hymyili, hän näytti onnelliselta ja hyvinvoivalta. Silloin tiesin, että ulkopuolisten ennakkoluuloista huolimatta minä voin myös hymyillä ja olla onnellinen, vaikka minulla tulee olemaan monta huutavaa suuta yhtä aikaa, sanoo kolmoslastensa odotusaikana valmennukseen osallistunut Maria Rinne Suomen Monikkoperheet ry:n tiedotteessa.

Valmennuksen sisältö ja toteutus vaihtelevat jonkin verran alueellisesti. Se on osallistujille maksutonta muualla paitsi Turussa.

Suomen Monikkoperheet ry ja Automatia Pankkiautomaatit Oy käynnistävät syksyllä Otto-automaateilla lahjoituskampanjan monikkoperheiden hyvinvointia tukevaan työhön. Lahjoitusvaroin tuetaan esimerkiksi vapaaehtoisten monikkoperhevalmentajien kouluttamista. Lahjoitus onnistuu Otto-automaateilla Otto-tapahtuman yhteydessä.