Mitäs sitten tehdään, jos sote-uudistus taas kaatuu?

Jonkun mielestä kysymyksen esittäminen on peruspessimistin maalailua ja ikävää negailua – totta kai sote-uudistus tulee, muodossa tai toisessa!

Sote on kuitenkin vuosien varrella kaatunut ja kriisiytynyt niin monta kertaa, että on aivan ymmärrettävää, että aihe hiipii mieleen viimeistään aamuyön depressiivisinä tunteina. Seuraavan kerran asia lienee ajankohtainen, kun valinnanvapauslakiesitys on tullut lausuntokierrokselta.

Oma veikkaukseni on, että vaikka sote- ja maakuntauudistukset kansallisella tasolla kaatuisivat, nyt käynnissä oleva massiivinen valmistelu määrittää monella tapaa seuraavien uudistusprosessien lähtökohtia. Tämänkertainen sote-valmistelu on nimittäin ollut poikkeuksellinen edeltäjiinsä verrattuna.

Uudistuksen toimeenpanoa on ryhdytty maakunnissa valmistelemaan ennen kuin yhtäkään lakia on säädetty. Alueellisissa valmisteluorganisaatioissa on painettu niska limassa töitä maakunnallisten organisaatioiden ja palvelujärjestelmien rakentamisen parissa. Jos kaikki uudistustyö valuisi hukkaan, kentältä ei välttämättä ihan heti löytyisi innokkaita uudistajia, jotka jaksaisivat taas aloittaa uusien organisaatiokaavioiden piirtämisen.

Vai voiko sittenkin käydä niin, että alueellinen soten rakentaminen jatkuu riippumatta siitä, mitä kansallisen tason valmistelussa tapahtuu?

Esimerkiksi Eksote ja Siun sote ovat näyttäneet, että alueellisten mallien luominen on mahdollista kansallisista linjauksista huolimatta.

Ehkä kansallisen uudistuksen kaatuminen tarjoaisi nyt kartalle hahmotelluille maakunnille tai muille alueille paremman mahdollisuuden mukauttaa uudistusta alueen omiin ominaispiirteisiin sopivaksi.

Palvelujärjestelmämme uudistuu jatkuvasti sisältäpäin. Sote-uudistus onkin jo monelta osin täällä. Tästä kertoo esimerkiksi kunnissa tehty kehitystyö palveluiden organisoinnissa, ammattilaisten työnjaon uudistamisessa sekä teknologisten innovaatioiden käyttöönotossa.

Jos sote taas kerran kaatuisi, se olisi toki traagista. Se ei kuitenkaan olisi maailman loppu, vaan avaisi muutokselle uuden suunnan.

Pahimmassa tapauksessa suunta olisi kohti terveydenhuoltojärjestelmämme pahenevaa rappiota.

Parhaassa tapauksessa käynnissä oleva uudistusprosessi on kuitenkin tuupannut alulle positiivisen muutoksen kierteen, joka vahvistaa käynnissä olevaa kehitystä ja johtaa järjestelmän uudistumiseen sisältä päin.

Kirjoittaja on terveydenhuollon ja terveydenhuoltopolitiikan tutkija, joka työskentelee Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa.