Koronavirustilanne on Suomessa laajalti pahenemaan päin, sillä niin sanotun perustason alueita on yhä vähemmän. Sen sijaan kiihtymisvaiheen eli kolmiportaisen epidemia-asteikon toiseen asteen alueita on Suomessa entistä enemmän, kertoi perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd) saapuessaan Säätytalolle hallituksen neuvotteluihin.

Uudenmaan lisäksi myös toinen maakunta on nyt leviämisvaiheessa, joka on epidemia-asteikon ylin porras.

– Päijät-Häme on noussut leviämisvaiheen maakunnaksi” Kiuru sanoi Ylen välittämässä mediatilaisuudessa Säätytalolla.

Kiuru kertoi juuri käyneensä aluetoimijoiden kanssa ”hyvin vakavan keskustelun” siitä, miten epidemian kiihtyminen saadaan kuriin. Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) antoi tiistaina maakunnille ohjeet toimista, joihin leviämisvaiheessa on syytä ryhtyä.

THL:n mukaan leviämisvaiheen määritelmä kuuluu seuraavasti: tartunnat leviävät väestössä alueellisesti tai laajemmin ja ilmaantuvuus on viikossa yli 12–25 tapausta per 100 000 asukasta sekä kahdessa viikossa yli 18–50 tapausta per 100 000 asukasta.

Tapausten päivittäinen kasvunopeus on yli 10 prosenttia ja positiivisten näytteiden osuus alueen kaikista näytteistä on yli kaksi prosenttia.

Pääministeri Sanna Marin (sd) kertoi, että keskiviikon tilaisuudessa selvitetään ennalta valmiuslain käytön ehtoja eli edellytyksiä, joissa poikkeusoloihin ja valmiuslain suomiin valtuuksiin voidaan turvautua. Vielä tässä tilanteessa ei olla.

Marin uskoo, että Uudellamaalla käyttöön otettavat tiukat rajoitukset toimivat, mutta vaikutus ei ole välitön.

– Seuraavan viikon, kenties kaksikin viikkoa, tapausmäärät voivat vielä nousta pääkaupunkiseudulla, Marin sanoi.