Suomessakin on kerätty varoja eturauhassyövän tutkimukseen jo kahdeksana vuonna Movember-keräyksellä. Tänä vuonna viiksiä kasvattavaa Movemberia ei Suomessa järjestetä, koska sen aiempien vuosien varainhankintakumppani Syöpäsäätiö ei jatkanut yhteistyötään keräyksen kanssa.

Miksi Syöpäsäätiö ei lähtenyt Movemberin yhteistyökumppaniksi tänä vuonna, viestintä- ja varainhankintajohtaja Helena Hulkko?

– Movember on maailmanlaajuinen ja monikanavainen markkinointikonsepti, joka on viimeisinä vuosinaan vienyt Syöpäsäätiöltä hyvin paljon aikaa ja resursseja verrattuna siihen, miten paljon varoja sillä saatiin kerättyä. Movemberin tuotot ovat laskeneet tasaisesti. Paras vuosi oli 2013, jolloin kerättiin 400 000 euroa. Viime vuonna Movember tuotti enää 125 000 euroa.

Movember on ollut aivan erinomainen ilmiö. Sen avulla on kerätty yli miljoona euroa, ja niitä varoja jaetaan tänäkin vuonna eturauhassyöpätutkijoille. Nyt kuitenkin päätimme kerätä rahaa eturauhas- ja kivessyöpätutkimukseen yksinkertaisemmalla konseptilla, Pelasta miehet -keräyksellä. Olemme yhä myös miesten asialla.

Millaiset tavoitteet Pelasta miehet -keräyksellä on?

– Haluamme kerätä eturauhas- ja kivessyöpätutkimukseen ainakin 200 000 euroa tänä vuonna. 160 000 euroa on jo koossa. Nyt kun Movember-kampanjoinnista vapautuu aikaa, toivomme saavamme kerättyä vielä enemmän varoja syöpätutkimukselle.

Toivottavasti saamme vielä paljon enemmän lahjoituksia, koska eturauhassyöpäkuolemien määrä on edelleen korkea. Haasteita riittää diagnostiikan ja hoitojen kehittämisessä.

Miten Pelasta miehet -keräykseen voi lahjoittaa rahaa?

– Pelasta miehet on pysyvä keräys. Lahjoitustapoja on monia. Syöpäsäätiön nettisivuilla on esimerkiksi keräysalusta (oma.syopasaatio.fi/pelastamiehet), jonne voi perustaa omia potteja ihan kuin Movemberissakin.

Nostamme keräystä esille ajoittain somessa ja suorapostituksilla. Olemme kuitenkin tietoisesti tehneet valinnan, että siitä ei rakenneta valtavaa kuukauden kestävää ilmiötä ja mediakampanjaa. Meillähän on jo lokakuussa Roosa nauha -keräys, ja ihmisten innostaminen heti marraskuuksi mukaan on haastavaa.