Jopa puolella IBD-potilaista on myös jokin muu tulehduksellinen liitännäissairaus, kuten osteoporoosi, pienten nivelten tulehdus, sappiteiden sairaus eli sklerosoiva kolangiitti tai erilaisia ihon tai silmien tulehduksia.

"Vaikka oireet pääosin painottuvat suoliston alueelle, niin IBD on koko elimistön sairaus. Se voi ilmetä hyvin monissa eri elimissä tai paikoissa elimistössä", sanoo professori, sisätautien ja gastroenterologian erikoislääkäri Perttu Arkkila Hus Vatsakeskuksesta.

Eri tutkimusten mukaan liitännäissairauksista on merkittävää haittaa noin 10–25 prosentille potilaista.

"Ne pitääkin huomioida kaikilla IBD-potilailla. Esimerkiksi osteoporoosia on 5–37 prosentilla potilaista."

Arkkilan mukaan liitännäissairauksien eli suolen ulkopuolisten sairauksien esiintyvyys on pienentynyt viime vuosina, vaikka IBD-potilaiden määrä on kasvanut rajusti. Tämä johtuu siitä, että tulehduksellisten suolistosairauksien hoito on kehittynyt ja potilaita hoidetaan aktiivisemmin.

"Viimeisimpien parinkymmenen vuoden aikana on huomattu, että osa hyvin tehokkaista biologisista lääkkeistä auttaa yhtä hyvin liitännäissairauksiin kuin tulehduksellisten suolistosairauksien suolen alueen tulehdukseen."

Esimerkiksi TNF-alfasalpaajat, jotka ovat nykyään ensisijainen tulehduksellisten suolistosairauksien hoito, auttavat hyvin myös ihomuutoksiin ja niveloireisiin.

"Tämä puhuisi sen puolesta, että esimerkiksi nivelvaivojen ja suolitulehduksen taustalla tärkeänä tekijänä olisi sama tulehduksenvälittäjäaine TNF-alfa. Kun se saadaan blokattua lääkkeellä, niin kumpikin vaiva helpottuu. TNF-alfasalpaajat eivät kuitenkaan vaikuta kaikkiin liitännäissairauksiin, esimerkiksi sklerosoivaan kolangiittiin."

Arkkilan mukaan sklerosoiva kolangiitti on ehkä pelätyin liitännäissairauksista, koska siihen liittyy sappiteiden ahtautumisen ja maksakirroosin riskin lisäksi myös pahanlaatuisten solumuutosten riski sappiteissä.

"Sen vuoksi niitä, joilla on tulehduksellisen suolistosairauden lisäksi sappiteiden sairaus, seurataan säännöllisesti. Heille tehdään sappiteiden kuvantamisia ja otetaan sappitiestä solunäytteitä, ettei ole tullut pahanlaatuisia solumuutoksia. Näillä potilailla on myös suurempi riski saada paksusuolen syöpä."

Sklerosoivaa kolangiittia on enemmän niillä potilailla, joilla on haavainen paksusuolentulehdus. Osteoporoosi taas on yleisempää Crohnin tautia sairastavilla.

"Osa liitännäissairauksista on yhtä yleisiä haavaisessa paksusuolentulehduksessa ja Crohnin taudissa."

Helpoiten terveydenhuollon ammattilaiset tunnistavat Arkkilan mukaan IBD:hen liittyvät erilaiset ihomuutokset. Niistä tyypillisimmät ovat kyhmyruusu ja harvinaisempi pyoderma gangrenosum, joka on vakava ihosairaus.

"IBD-potilaille voi tulla myös muita harvinaisempia ihosairauksia, kuten ceiliitti, jossa on tulehdusta pehmytkudoksissa suun ympärillä tai genitaalialueella. Erityisesti Crohnin taudissa yleisiä ovat myös suun alueen aftamuutokset."

Joskus IBD löytyy ensin esiin tulevien liitännäissairauden oireiden avulla.

"Jos potilaalla on esimerkiksi erityisen paljon ja usein suun alueen aftamuutoksia, niin on perusteita tutkia, onko taustalla erityisesti Crohnin tautia", Arkkila sanoo.

Myös niveloireiden tai kohonneiden maksa-arvojen syiden selvittely voi johtaa IBD-diagnoosiin.

"Niitä tutkimalla voi löytyä vähäoireinen tulehduksellinen suolistosairaus. Etenkin sklerosoiva kolangiitti voi löytyä ensin."

On arvoituksellista, miksi tulehduksia tulee suoliston ulkopuolellekin.

Pienten nivelten tulehduksen lisäksi IBD-potilailla voi esiintyä myös selkärankareumaa eli spondylaariartropatiaa, mikä voi aiheuttaa kipua selkärangan ja lantioluun välisen liitoksen kohtaan.

"Jos potilas tulee vastaanotolle tällaisen selkäkivun takia eikä tuo esille suolisto-ongelmia, niin yhteys IBD:hen voi jäädä huomaamatta. Selkärankareuma voidaan diagno­soida helposti magneettikuvauksella."

IBD-potilailta otetaan Arkkilan mukaan herkästi kilpirauhaskokeita, vaikka IBD:n yhteydestä kilpirauhassairauksiin ei ole vakuuttavaa tutkimusnäyttöä.

"Käytännön työtä tekevänä lääkärinä kokemukseni on, että IBD-potilailla ei ole kilpirauhasoireita enempää kuin muillakaan potilailla. Se on hämmästyttävää, että tyypin 1 diabetestakaan ei tunnu olevan IBD-potilailla sen enempää kuin muillakaan.”

Arkkilan mukaan tutkimuksissa ei ole pystytty löytämään yksiselitteistä syytä sille, miksi IBD-potilaille tulee liitännäissairauksia. Myöskään siitä ei ole tutkimustietoa, miksi toiselle IBD-potilaalle tulee esimerkiksi sappiteiden sairaus ja toiselle ihomuutoksia.

"On edelleen arvoituksellista, miksi tulehduksia tulee suoliston ulkopuolellekin. On hämmästyttävää, että joskus tulehdus jatkuu muualla elimistössä, vaikka hyvin tulehtunut paksusuoli poistettaisiin tai suoliston tulehdus saataisiin rauhoitettua lääkkeillä."