Mielenterveyspotilaan ensikohtaaminen vaikuttaa koko hoitoprosessin onnistumiseen. Tämä kuitenkin unohtuu usein, kun ennakkoluulot ja kielteiset asenteet syövät pohjaa toimivalta vuorovaikutukselta.

Mielenterveyspotilaat (hälytyskoodi 785) ovat ensihoidossa potilasryhmä muiden joukossa, mutta tarjoilee täysin omat haasteensa. Ensihoidon tutkinnossa psykiatrian osuus on melko marginaalinen, simulaatioharjoituksia on vähänlaisesti ja kohtaamiset mielenterveys­potilaiden kanssa tulevat usein vasta harjoittelujaksoilla tai viimeistään työelämässä. Yleiset käytännöt ja toimintamallit puuttuvat, joten yhteiset linjaukset mielenterveyspotilaiden kohtaamiseen olisivat paikallaan.

Tutkimusten mukaan ennakkoluulot, kielteiset asenteet ja empatian puute mielenterveys- ja päihdepotilaita kohtaan ovat epäkohtia ensihoidossa ja päivystyshoitotyössä, ja usein ne istuvatkin syvällä hoitotyötä tekevien ajatusmaailmassa. Myös psykiatriset potilaat ovat itse havainneet tämän epäkohdan, jonka korjaamiseksi kaivataan lisäkoulutusta hoitohenkilöstön psykiatrisen hätätilanteen tunnistamiseen, asenteiden muutokseen ja vuorovaikutustaitojen kehittämiseen.

Ensihoitaja on usein se ensimmäinen kontakti, jonka mielenterveyspotilas kohtaa akuutissa psyykkisessä hätätilanteessa. Ensivaikutelmalla on merkitystä koko hoitoprosessin onnistumiseen. Jo kohteeseen mentäessä ensihoitajan tulisi muistaa oma roolinsa eräänlaisena portinvartijana toimivalle yhteistyölle ja potilaan luottamuksen rakentumiselle koko hoitojärjestelmää kohtaan.

Mielenterveyspotilas voi itse yrittää provosoida ensihoitajaa ja käyttäytyä aggressiivisesti, joko verbaalisesti tai fyysisesti. Provosoi­tumista vaikuttavampaa on osoittaa haastavallekin potilaalle, että ymmärtää hänen suuttumuksensa syyn. Hyvä käytös, rauhallisuus, paneutuva kohtaaminen ja asiallisuus ovat todellista ammatillisuutta. Ne myös parantavat potilastyytyväisyyttä.

Luottamussuhteen rakentaminen on olennainen osa hoitosuhdetta, sillä myös potilailla voi olla ennakkoluuloja suhteessa ensihoitoon. Tähän voivat vaikuttaa aikaisemmat negatiiviset kokemukset, joiden toistuminen voi ahdistaa jo ennalta. Mediassa on toisinaan nostettu esiin tapauksia, joissa ensihoitajat ovat vähätelleet potilaan oireita, käyttäytyneet epäkunnioittavasti ja jättäneet kuljettamatta sairaalaan.

Tapauksissa tosin on usein vain subjektiivinen potilasnäkökulma, eikä ensihoidon näkemystä tilanteen vakavuudesta tai hoidontarpeen arvioinnista ole tuotu esiin. Tilannekuva jää tällöin hyvin yksipuoliseksi ja toisinaan antaa jopa virheellisen kuvan ensihoidon toiminnasta, vaikka perustelut kuljettamatta jättämiselle olisivat ilmeiset. Negatiiviset tapaukset taas leimaavat koko ensihoitoa, vaikka kyse olisikin yksittäistapauksesta. Ensihoidon vastineita toisinaan hyvinkin värittyneisiin potilastapauksiin kuitenkin harvoin nähdään. Tässä olisi oikaisun paikka.

Toimivaan viestintään ja vuorovaikutuksen onnistumiseen voi jokainen ensihoitaja itse vaikuttaa asenteidensa tiedostamisella ja muistamalla empatian merkityksen kaikissa potilaskohtaamisissa. Tasapuolinen kohtelu kuuluu jokaiselle potilasryhmälle.

Anna Kopteff

Kirjoittaja opiskelee Metropolia ammattikorkeakoulussa ensihoitajaksi. Hän on aikaisemmalta koulutukseltaan medianomi AMK.