Moderna sai runsas vuosi sitten koronarokotteensa kehittämiseen apua Yhdysvaltain terveysviraston NIH:n (National Institutes of Health) tutkijoilta. Tähän vedoten joukko julkisen terveydenhuollon kannattajia ja tiedeyhteisön edustajia vaatii Yhdysvaltain hallitusta murtamaan Modernan patentin.

Taustalla on ajatus, että näin saataisiin kehittyville maille koronarokotteita hintaan, johon niillä on varaa, kertoo Washington Post.

Yhdysvallat ei juuri koskaan ole kovistellut tähän tapaan yksityisen sektorin yhteistyökumppaneitaan, poikkeuksena HIV-lääke Truvada, jonka valmistajan Gileadin maan oikeusministeriö haastoi oikeuteen saadakseen kalliin lääkkeen hintaa alas. Oikeusjuttu on edelleen käynnissä.

Lue lisää:

Kehittyvien maiden koronarokotetilanteesta huolestuneet kansalaisjärjestö PrEP4All, Public Citizen ja muut katsovat, että Yhdysvaltain hallituksella olisi tässä jälleen toimimisen paikka.

– Nyt olisi erinomainen tilaisuus tehdä oikein, Colombian yliopiston epidemiologian professori Wafaa M. El-Sadr Washington Postissa.

– On meidän yhdysvaltalaisten käsissä hoitaa asia niin, että muutkin saavat käyttöönsä teknologiaa koronarokotteiden nopeaa valmistamista varten.

Modernan koronarokotteet valmistusohjeiden jakamista muualla maailmaan perustellaan Yhdysvalloissa sillä, että epidemian pitkittyessä virus tuottaa uusia muunnoksia, jotka saattavat olla jatkossa vastustuskykyisiä nykyisille rokotteille ja levitä vaarallisesti myös Yhdysvalloissa.

Modernan mukaan se on tänä vuonna valmistamassa 700 miljoonasta yhteen miljardiin koronarokoteannosta, ja ensi vuonna tuotanto saattaa yltää jopa 1,4 miljardiin annokseen.

Tämän vuoden tuotantolupaus on noin puolet siitä määrästä, mitä Pfizer-Biontech on luvannut omaa mRNA-rokotettaan valmistaa.

Pfizer on myös luvannut myydä koronarokotettaan köyhille maille alennuksella. Duken yliopiston koronarokotteen seurantaprojektin mukaan Moderna ei ole juuri ilmoittanut sellaisista aikeistaan.