Kivikovan poliittisen väännön jälkeen Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän yhtymäkokous päätyi yhteisyrityksen perustamiseen, vaikka lahtelaiset vasemmistoedustajat yrittivät vetää sopimukselta maton alta.

Sopimus on kokonaisarvoltaan yksi Suomen suurimpia terveyspalvelujen ulkoistuksia.

Sopimus perustuu kiinteään 36 miljoonan euron vuosihintaan, jota korotetaan maltillisesti lähivuosina ja vuodesta 2025 eteenpäin eri kustannustekijöihin sidottuna. Kymmenvuotinen sopimuskausi tuo siis yli 360 miljoonaa liikevaihtoa ja optiovuosineen yli 540 miljoonan euron kakun. Perussopimus koskee Lahtea, Kärkölää ja Iittiä ja palvelut alkaisivat suurelta osin jo ensi vuoden alussa.

Lisäsopimuksen eli niin sanotun alueoption kiinteä arvo on vajaat 20 miljoonaa euroa vuodessa. Tämä sopimus toisi siis yli sata miljoonaa euroa lisää liikevaihtoon. Lisäsopimus voisi koskea Asikkalan, Hartolan, Hollolan, Myrskylän, Orimattilan, Padasjoen ja Pukkilan kuntien sotekeskusten palveluja.

Tämän lisäksi yhteisyrityksen piiriin voi tulla myöhemmin lisäpalveluja ja toiminnan alue saattaa laajeta Heinolassa ja Sysmässä. Tämä tosin vaatisi osittain nykyisten sopimusten purkamista.

Sopimuksesta käytiin erittäin kiihkeä paikallinen ja valtakunnallinen poliittinen peli. Eri puoleista koostuva kuntayhtymän hallitus suositteli sopimuksen hyväksymistä yksimielisesti kesäkuussa. Tällä viikolla alueen suurimman ja äänivaltaisimman kunnan Lahden kaupunginhallitus kuitenkin evästi kokouksen osallistujia hylkäämään sopimus. Tämä näkemys syntyi kaupunginhallituksessa äänin 7-4.

Yhtymäkokouksessa lahtelaiset kokoomuksen edustajat kuitenkin äänestivät sopimuksen puolesta. Lisäksi lahtelainen keskustan edustaja poistui kokouksesta ennen äänestystä. Edustajat eivät siis noudattaneet kaupunginhallituksen äänestyssuositusta.

Yhtymäkokouksessa äänet jakautuivat lopulta 96 ja 1/3 sopimuksen puolesta ja 80 ja 2/3 sopimuksen hylkäämiseksi. Yhteensä kymmenestä kunnasta kahdeksan äänesti sopimuksen puolesta. Kuntien edustajien äänimäärät on määritelty yhtymän perussopimuksessa.