Marihuanan käyttäminen lisää väitetysti syömisen ja napostelun himoa. Nyt sen vaikutuksia on tutkittu Yhdysvalloissa ja tuore tutkimus vaikuttaa todistavan stereotypian oikeaksi.

– Konsensus on melko lailla tänä päivänä se, ettei marihuanasta ole haittaa. Mutta sillä on odottamattomia seurauksia ja yksi niistä on se tosiasia, että sinusta tulee nälkäinen ja alat syödä roskaa, tutkimusta Georgian osavaltionyliopistossa johtanut Alberto Chong kommentoi.

Chong ja Connecticutin yliopiston Michele Baggio ovat tutkimustensa perusteella sitä mieltä, että lainsäätäjien tulee ottaa huomioon myös muut kansanterveydelliset vaikutukset pohtiessaan kannabiksen laillistamista. Economics & Human Biology -tiedelehden joulukuun numerossa julkaistun tutkimuksen perusteella niissä osavaltioissa, joissa marihuanan viihdekäyttö on laillistettu, roskaruoan myynti kasvoi rahallisesti 3,2 prosenttia ja määrällisesti 4,5 prosenttia.

Tutkijat kiittelevät, miten hyvin Yhdysvalloissa on saatavilla dataa. Sitä kerättiin vuosien 2006 ja 2016 väliltä Coloradosta, Washingtonista ja Oregonista. Kaksi ensin mainittua laillisti viihdekäytön vuonna 2012 ja Oregon 2014. Chongin ja Baggion mukaan aikaväli laillistamisessa mahdollisti kausaliteetin havaitsemisen. Tutkimuksessa on otettu huomioon myös väestötiedot.

Aiemmassa, suppeammassa tutkimuksessa oli eritelty eri ruokien myynti. Siinä väitettiin jäätelönmyynnin kasvaneen 3,1 prosenttia, keksien 4,1 prosenttia ja perunalastujen 5,3 prosenttia. Kyseinen viisisivuinen paperi ei kuitenkaan kestänyt vertaisarviointia, minkä vuoksi tutkijat laajensivat tutkimustaan.

Kaksikko on myös aiemmin julkaissut tutkimuksia marihuanan laillistamisesta. Viime toukokuussa julkaistun tutkimuksen mukaan lääkekäytön laillistaminen laski alkoholinkulutusta 12,4 prosenttia. Tutkijoilla on myös tekeillä tutkimus mahdollisista vaikutuksista perheväkivaltaan.

Viihdekäyttö on tällä hetkellä manner-Yhdysvalloissa laillista 15 osavaltiossa sekä pääkaupungissa. Lääkekäyttö on sallittua 35 osavaltiossa ja pääkaupungissa.

Lue myös: