Maailmantalouden toipuminen on mahdollista vasta, kun kaikkien maiden kansalaisista vähintään 40 prosenttia on rokotettu koronaa vastaan.

Alkuperäisen suunnitelman mukaan tämä piste olisi saavutettu vuoden 2021 loppuun mennessä, mutta nyt tavoitteen saavuttaminen ei vaikuta lupaavalta.

Näin olettavat Maailmapankki (WB), Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF), Maailman kauppajärjestö (WTO) ja Maailman terveysjärjestö (WHO), joiden ylin johto kokoontui torstaina punnitsemaan tilannetta yhdessä johtavien koronarokotteiden valmistajien kanssa.

Kokouksessa todettiin, että toimet köyhien maiden rokottamiseksi koronaa vastaan ovat olleet riittämättömiä ja niitä pitää tehostaa.

Koronarokotteita on kaiken kaikkiaan tuotettu riittävästi, mutta ne eivät ole juuri löytäneet tietään esimerkiksi Afrikan maiden kansalaisille.

Kokouksesta lähetettiin rokoteteollisuudelle ja paljon koronarokotteita hankkineille maille kehotus jakaa rokotteita köyhille maille esimeriksi Covax tai Avat- järjestelmien kautta.

Kokouksen osanottajat kuuluvat laajempaan verkostoon nimeltä Task Force, jossa ratkotaan koronarokotteiden jakelun ongelmia.

Task Force pyrkii esimerkiksi siihen, että valtiot ohjaavat kuluvan vuoden aikana miljardi annosta koronarokotteita kehitysmaihin.

Vuoden loppuun mennessä tapahtuva 40 prosentin rokotuskattavuus kaikissa maissa on ensimmäinen välitavoite. Seuraava on, että kesään 2022 mennessä jokaisen maailman maan väestöstä on saanut koronarokotteen vähintään 60 prosenttia.