Heinolan Reumasairaala teki reuman hoidon historiaa.

Tasan 70 vuotta sitten avattu sairaala oli reuman hoidon kehityksen kannalta merkittävä maailmanlaajuisestikin.

Kun reumasairaalaa perustettiin, valtaosa reumapotilaista oli hyvin vammaisia, kertoo yli 20 vuotta Reumasairaalassa työskennellyt, nykyisin Päijät-Hämeen keskussairaalan reumatologian ylilääkärinä ja Helsingin yliopiston reumatologian professorina toimiva Markku Kauppi.

1950-luvulla oli maailmalla yleinen käsitys, että reumapotilaita ei voi leikata heidän tyypillisesti korkeiden tulehdusarvojensa vuoksi.

– Reumasäätiön sairaalassa nähtiin, että näitä potilaita ei voi auttaa lääkehoidolla ja jumpalla, vaan heitä pitää ruveta leikkaamaan ja korjaamaan heidän niveliään.

Leikkaukset aloitettiin, ja tulokset olivat Kaupin mukaan rohkaisevia.

– Reumasäätiön sairaalasta tuli maailman reumaortopedian syntypaikka. On väitetty, että yli 1000 ortopedia kävi reumasäätiön sairaalassa opiskelemassa reumaortopediaa ja he veivät osaamista omiin maihinsa ja sairaaloihinsa.

Heinolan reumasairaala kaatui konkurssiin maaliskuussa 2010. Jos se vielä toimisi, se juhlisi tänään pyöreitä vuosiaan.

Reumasäätiön sairaalan merkitys suomalaiselle reumanhoidolle oli todella suuri, Kauppi sanoo. Ennen kuin sairaala perustettiin 1951, reuman hoito oli Suomessa, kuten monessa muussakin maassa niin sanotusti lapsen kengissä.

– Helsingissä sisätautiklinikassa annettiin hoitoa reumaan, mutta muualla maassa tällaista selkeää reumanhoidon organisaatiota ei ollut.

1940-luvulla oli paljon reuman vammauttamia ihmisiä ja nähtiin, että reuman hoitoon on syytä satsata. Niinpä perustettiin suuri Reumasairaala, jossa paitsi hoidettaisiin potilaita, myös kehitettäisiin hoitoja ja koulutettaisiin reumaosaajia muualle maahan.

– Tällä tavalla se oli Suomen reumahoidon syntypaikka. Reumasäätiöllä luotiin perusta nykyiselle laadukkaalle Suomen reumaosaamiselle ja -työlle.

Reumasairaala oli merkittävä myös lasten reuman hoidossa.

Jos ihminen sairastuu lapsena reumaan ja vammautuu, hän on koko loppuikänsä vammainen. Reumasäätiön sairaalassa lasten reuman hoitoon panostettiin erityisen aktiivisesti, Kauppi kertoo. Lapsipotilaiden ennustetta pystyttiin parantamaan jo ennen kuin moderneja lääkehoitoja oli saatavilla.

– Siellä oltiin kyllä edelläkävijöitä lasten reuman lääkehoidon suhteen.

Nykyään lasten reumaan sairastuvan sairaus pyritään rauhoittamaan niin, ettei potilas vammaudu tai menetä toimintakykyään, mutta aikaisemmin reuma tuhosi niveliä vääjäämättä.

– Hoidon tehon paraneminen on ollut suuri mullistus. Siinä Reumasäätiön sairaala oli yhtenä tärkeänä toimijana Suomessa.

Kun reumasairaala lakkautettiin 2010, nousi huoli siitä, heikkeneekö reumapotilaiden hoidon taso.

Kävikö näin?

– Kun konkurssi tapahtui, sairaala ajettiin alas parissa viikossa. Silloin oli paljon potilaita, jotka olivat vähän heitteillä, kun hoitoja, kirurgisia toimia ja kontrolleja oli sovittu Reumasäätiölle. Heillä oli suuri pelko ja ahdistus, että missä hoito jatkossa toteutetaan. Aika pian uudet hoitopaikat pystyttiin organisoimaan. Pitkällä tähtäimellä potilaat eivät jääneet hoitamatta, vaikka äkillisesti siinä oli kriisin paikka.

Reumasäätiö teki tietyllä tavalla itsensä tarpeettomaksi, sairaalan viimeisenä reumatologian ylilääkärinä toiminut Kauppi sanoo. Reumasäätiöllä koulutettiin paljon osaajia muualle Suomeen ja kun heitä oli riittävän paljon, ei isoa erikoiskeskusta enää tarvittu. Reuman lääkehoito kehittyi 1990-luvun lopulta lähtien voimakkaasti.

– Potilaat rupesivat voimaan niin hyvin, ettei tarvittu enää tällaista satoja vuodeosastopaikkoja sisältävää sairaalaa. Nykyään reumanhoito käytännössä toteutetaan poliklinikkakäynneillä.

Silloinen peruspalveluministeri Paula Risikko kertoi lisäksi vuonna 2010, että sosiaali- ja terveysministeriön laskelmien mukaan reumaa sairastettiin aiempaa vähemmän, uutisoi Yle tuolloin. Reumasäätiön sairaala ei myöskään pärjännyt Risikon mukaan Kansaneläkelaitoksen kuntoutuksen kilpailuttamisessa.

Kaupille itselleen reumasairaalassa työskentelyn suurimpia anteja oli moniammatillisen työn oppiminen ja sen arvostaminen.

Reumasäätiön sairaalassa keskeinen hoitolinjaus oli, että eri ammattiryhmät työskentelivät yhdessä, jotta potilas saisi parhaan mahdollisen hoidon. Sairaalassa reumalääkärit työskentelivät yhteistyössä fysioterapeuttien, sairaanhoitajien, toimintaterapeuttien, ortopedien ja radiologien kanssa potilaan ongelmien ratkaisemiseksi heti 50-luvulta alkaen.

Tätä moniammatillista yhteistyötä on kutsuttu ”Heinolan malliksi”.

Reumasairauksien ylilääkäri Markku Kauppi Päijät-Hämeen keskussairaalan reumapoliklinikalla. Samuli Ikäheimo

–Moniammatillisen yhteistyön perinne on laajentunut Reumasäätiön sairaalasta kaikkiin reumayksiköihin. Se malli luotiin Reumasäätiön sairaalassa ja se oli todella iso asia minulle henkilökohtaisestikin oppia.

Reuman hoito on kehittynyt viimeisen 10 vuoden aikana. Uusien lääkkeiden ansiosta potilaat voivat aiempaa paremmin ja tarvitaan vähemmän reuman leikkauksia, vuodeosastopaikkoja ja kuntoutusta. Hoitotulokset ovat parantuneet.

– Joka vuosi on tullut uusia lääkkeitä ja opimme käyttämään niitä yhä paremmin.

Suurimmat haasteet reuman hoidossa ovat Kaupin mukaan resurssit. Hänessä herättää huolta se, riittääkö terveyskeskuksissa osaavia reumahoitajia jatkossa.

– Nyt on ollut näköpiirissä sitä, että reumahoitajien työtä ei kaikissa isoissa terveyskeskuksissa arvosteta, vaan reumahoitajilta on vähennetty tuntimääriä reumatyöstä ja heitä on siirretty muihin tehtäviin. Se on haaste reumanhoidon toteutumiselle. Reumalääkäreistä on myös monilla alueilla pulaa ja virkoja on vähän.

Reuma on krooninen sairaus ja siksi hoitosuhde on pitkä: potilas kantaa reumaa loppuelämänsä ja välillä hänen lääkitystään täytyy muuttaa tilanteen mukaan. Potilaan pitkäaikaisseuranta toteutetaan pääosin terveyskeskuksissa.

– Silloin tarvitaan paikallisia reumahoitajia. Hoitajat pysyvät paikkakunnalla usein pitkään. Heillä syntyy pitkäaikaista sairautta sairastavaan potilaaseen hyvä hoitosuhde ja pitkäjännitteinen kontakti.

Jos hoitajien määrää supistetaan, se uhkaa paikallista reumanhoitotyötä, Kauppi sanoo.

Myös hoidot ovat hintavia.

– Toisaalta reuma on niin vaikea sairaus, että jos se hoidetaan hyvin, niin kalliillakin hoidolla pystytään säästämään yhteiskunnan kustannuksia. Ja tietenkin auttamaan potilaita. Yhteiskunnan kannattaa suunnata resursseja laadukkaaseen reumasairauksien hoitoon.

LUE MYÖS: