Maahanmuutto ei ole lisännyt tuberkuloositapauksia merkittävästi suomalaissyntyisessä väestössä, selviää M.Med.Sc. Pirre Emilia Räisäsen väitöstutkimuksesta.

Räsäsen tutkimus selvittää maahanmuuton vaikutuksia tuberkuloosin epidemiologiaan Suomessa. Tutkimuksen tavoitteena oli kuvata tuberkuloosin esiintymistä, seulontatapoja ja niiden toteutumista sekä arvioida tuberkuloosin leviämisen laajuutta maahanmuuttajien ja Suomessa syntyneen väestön välillä. Vuonna 2017 suurin osa tuberkuloositapauksista todettiin edelleen suomalaissyntyisessä väestössä.

— Tuberkuloosin epidemiologinen tilanne on muuttunut vuosien 1995-2017 aikana siten, että tuberkuloosia tavataan yhä enemmän nuorissa maahanmuuttajissa samalla, kun Suomessa syntyneiden tuberkuloosi-ilmaantuvuus on vähentynyt, Räisänen sanoo tiedotteessa.

Maahanmuuttajat ovat heterogeeninen ryhmä, johon lukeutuvat niin pakolaiset ja turvapaikanhakijat, kuin myös opiskelijat, työn perässä muuttavat ja perheenyhdistämisen kautta tulleet ulkomailla syntyneet henkilöt.

— Vaikka lisääntyvä osuus tuberkuloositapauksista todettiin maahanmuuttajilla, sillä ei ole ollut merkittävää vaikutusta tuberkuloosin esiintymiseen Suomessa syntyneessä väestössä. Tuberkuloosin korkean ilmaantuvuuden maista tulevat maahanmuuttajat eivät muodostaneet uhkaa Suomen kansanterveydelle, Räisänen kertoo.

Tuberkuloosi tarttuu ihmisestä toiseen ilman välityksellä. Tauti on edelleen kansanterveysongelma, vaikka tehokas hoito tunnetaan. Korkean tuberkuloosin ilmaantuvuuden maista tulevilla ihmisillä on suuri riski sairastua tuberkuloosiin.

— Lisääntyvä muuttoliike ja ihmisten matkustaminen voivat vaikuttaa tuberkuloosin esiintymiseen etenkin maissa, joissa tuberkuloosin esiintyvyys on vähäinen kuten Suomessa, Räisänen toteaa.

Tuberkuloosin epidemiologiaa voitiin tutkimuksessa kuvailla käyttämällä valtakunnallista, väestöpohjaista rekisteritietoa vuodesta 1995 alkaen. Historiallisesti tuberkuloositapaukset ovat Suomessa olleet pääasiassa piilevän tuberkuloosin uudelleenaktivoitumisia vanhemmalla sukupolvella.

Vuonna 1995 tartuntatautirekisteriin ilmoitettiin yhteensä 654 tuberkuloositapausta, joista 6 prosenttia todettiin maahanmuuttajilla. Vastaavasti vuonna 2017 ilmoitettiin yhteensä 246 tuberkuloositapausta ja näistä 41 prosenttia oli maahanmuuttajia. Samaan aikaan maahanmuuttajien määrä Suomessa lähes nelinkertaistui ja näin ollen tuberkuloosin ilmaantuvuus maahanmuuttajaväestössä laski 36:sta 27:ään 100 000 henkilövuotta kohden.

Suomalaisten osuus kaikista tuberkuloositapauksista oli 93 prosenttia vuonna 1995 ja 57 prosenttia vuonna 2017. Edelleen suurin osa tuberkuloositapauksista todetaan suomalaissyntyisessä väestössä.

Pakolaiset ja turvapaikanhakijat seulotaan maahan tullessa joko kunnan toimesta tai vastaanottokeskuksissa. Todella korkean riskin maista tulevien muiden maahanmuuttajien seulonnat tapahtuvat joko opiskelija- tai työterveyshuollossa tai terveyskeskuksessa. Kun arvioitiin tuberkuloosin seulonnan toteutumista turvapaikanhakijoilla pakolaisvirran aikana vuosina 2015–2016, puolet turvapaikanhakijoiden tuberkuloositapauksista löytyi seulonnassa. Yli 40 prosenttia todetuista tuberkuloositapauksista oli oireettomia, mikä tarkoittaa sitä, että tartuntaketjut saatiin katkaistua varhaisessa vaiheessa ja jatkotartunnat estettyä.

Tartuntaketjujen lähempi tarkastelu osoitti, että vuosina 2014-2017 vain 20 prosentissa tuberkuloosiryppäistä, joiden aiheuttajana oli sama tuberkuloosibakteerikanta, todettiin sekä suomalaissyntyisiä että maahanmuuttajia.

Emilia Räisäsen epidemiologian alaan kuuluva väitöskirja Tuberculosis among persons born abroad, 1995-2017 tarkastetaan julkisesti Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa torstaina 27.5.2021.

Lue myös: