NLY listasi parhaat koulutuspaikat

Nuorten lääkärien yhdistys on tehnyt selvityksen erikoistuvien lääkärien koulutuspaikoista. Selvityksen pohjalta Suomen parhaat koulutussairaalat ja -terveyskeskukset rankattiin paremmuusjärjestykseen.

Täydet viisi tähteä saaneita koulutuspaikkoja oli seitsemän, joista viisi terveyskeskuksia.

Viiden tähden koulutuspaikkoja ovat esimerkiksi Kaarinan ja Rovaniemen terveyskeskukset ja Vaasan ja Päijät-Hämeen keskussairaalat.

Yliopistosairaaloista parhaiten pärjäsivät Oys ja Tyks.

Parhaimmissa koulutuspaikoissa oli nimetty työsuhteen alussa oma ohjaaja ja ohjaukselle oli varattu säännöllinen aika. Hyvissä koulutuspaikoissa koulutuksiin päästiin osallistumaan säännöllisesti ja konsultointimahdollisuuksia kehuttiin.

Katso koko listaus osoitteesta www.mediuutiset.fi. na

MIkkelin ja Savonlinnan keskussairaalat yhteen

Etelä-Savon sosiaali-ja terveyspalveluiden kuntayhtymä (Essote) ja Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (Sosteri) aikovat yhdistää keskussairaalat.

Tähtäimessä on, että maakunnan kaksi päivystävää keskussairaalaa Mikkelissä ja Savonlinnassa jatkavat nykyistä työnjakoa vahvistaen.

Työstettävänä on maakunnan liikelaitoksen perustaminen. Etelä-Savon maakunnan sote-palvelut viedään viimeistään 2020 alusta yhteen.

– Jos emme tekisi yhteistyötä keskussairaaloiden välillä, niin runsas 1200 kirurgian leikkaustoimenpidettä siirtyisi maakunnasta ja sitä myötä noin yhdeksän miljoonaa euroa. Jos teemme yhteistyötä, niin siirtymä muualle on runsas 200 toimenpidettä, kertoo Essoten johtaja Risto Kortelainen tiedotteessa. na

Roosa nauha keräsi ennätyssumman

Roosa nauhalla kerättiin viime vuonna kaksi miljoonaa euroa syöpätutkimukselle, Syöpäsäätiö tiedottaa.

Vuoden 2017 keräys pääsi jälleen ennätykselliseen tulokseen. Keräystuloksen vuosittainen kasvu on Syöpäsäätiön mukaan erittäin tärkeää, koska yksityisen rahoituksen merkitys Suomen syöpätutkijoille kasvaa koko ajan.

Julkisen tutkimusrahoituksen vähentyessä Roosa nauha -keräyk­sen lahjoittajat ovat keskeisessä roolissa siinä, että syöpätutkijat voivat tehdä huippututkimusta syöpäpotilaiden ja heidän läheistensä hyväksi.

Syöpäsäätiö jakaa joka syksy apurahat tarkoin valituille tutkijaryhmille. na